Irakissa valmistaudutaan vallansiirtoon kuukauden päästä, mutta uuden hallituksen todellinen rooli on yhä hyvin epäselvä.
Irakissa on viime päivinä otettu askelia, jotka saattavat merkitä maan olojen asteittaista vakiintumista. Miehittäjien asettama väliaikainen hallintoneuvosto on saanut nimitetyksi uuden hallituksen ja sille pääministerin ja on lisäksi valinnut Irakille valtionpäämiehen eli presidentin.
Tämän joukon on määrä ottaa vastuu Irakista, kun Yhdysvaltain johtama liittouma muodollisesti luovuttaa sille vallan kesäkuun lopussa.
Tältä osin vallansiirron puitteet siis alkavat hahmottua. Lisäksi väkivalta Irakissa olevia liittouman joukkoja vastaan on ainakin tilapäisesti osoittanut laantumisen merkkejä, vaikka autopommit kylvävätkin tuhoa tavallisen väestön keskuudessa.
Irakin kaaos osoittaa, ainakin hetkellisesti, asettumisen merkkejä. Tämän ohella YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyssä on parhaillaan luonnos uudeksi päätöslauselmaksi, joka hyväksytyksi tullessaan antaisi kansainvälisen tuen vallansiirron aikataululle.
Tuon aikataulun mukaan kesäkuun vallansiirtoa seuraisivat kansankokouksen vaalit tammikuussa 2005, kansanäänestys uudesta perustuslaista syksyllä 2005 ja sen jälkeen uudet vaalit joulukuussa 2005. Niiden myötä vuoden 2006 alusta Irakissa olisi täysin demokraattisesti valittu hallitus. Jos turvallisuusneuvosto hyväksyy päätöslauselman nyt kaavaillussa muodossa, vieraiden joukkojen pitäisi lähteä maasta samoihin aikoihin.
Suuntaviivat siis ovat olemassa, ja YK:n päätöslauselman jälkeen niille olisi kansainvälinen hyväksyntä. Sen muotoilussa asetelmana turvallisuusneuvostossa on jälleen kerran Yhdysvallat ja Britannia vastaan Venäjä, Kiina ja Ranska, Saksan tukemana. On oletettavaa, että ratkaisu lopulta löytyy. On myös hyvin tärkeää, että Yhdysvallat tekee yksipuolisen toiminnan tieltä jälleen paluuta YK-pöytään.
Järjestäytynyt ja kansainvälisesti hyväksytty vallansiirto irakilaisille olisi tässä vaiheessa paras mahdollinen lopputulos sotaan, jolle kerrotut perusteet ovat osoittautuneet tekaistuiksi. Tämän toivominen ei tarkoita amerikkalaisten sotaretken hyväksymistä, vaan pikemminkin toivoa sodan pysyvien vahinkojen minimoimisesta.
Silti on vielä aivan liian varhaista sanoa, onko aikataulu toiveajattelua vai todellisuutta. Väkivalta Irakissa on yhä päivittäistä, ja väestönosien sisäiset jännitteet voivat räjähtää milloin vain. Kesäkuun lopun vallansiirron merkitys on kyseenalainen. Siitä pitävät huolen yli 130 000 sotilaan miehitysjoukot ja jopa 3 000 hengen amerikkalaishallinto, joka toimii vastedes Yhdysvaltain suurlähetystön nimikkeellä.
Uuden hallituksen ja presidentin nimityksissä nähtiin irakilaisten halua päättää itse asioistaan noudattamatta Yhdysvaltain tai YK:n edustajien valmiita käsikirjoituksia. Silti kysymys Irakin tulevan johdon vallan aitoudesta on yhä vastausta vailla. Arvoitus on sekin, missä määrin uusi johto nauttii maassa todellista tukea. Vasta aika näyttää, rakennetaanko nyt korttitaloa vai todellista pysyvää pohjaa.
Juuri mikään Irakissa ei ole sujunut presidentti George W. Bushin hallinnon käsikirjoituksen mukaan. Viimeisin nolo yksittäinen uutinen on tieto siitä, että Ahmed Chalabi - johon jotkut Bushin lähipiirissä pitkään luottivat varauksetta - on tosiasiassa välittänyt huippusalaisia tietoja Iranin tiedustelupalvelulle. On jopa väitetty, että Chalabi manipuloi Iranin laskuun Yhdysvaltoja koko hyökkäysajatuksen taakse. Bushin kannalta elintärkeää on nyt se, tapahtuuko ennen marraskuun presidentinvaaleja jälleen jotain täysin odottamatonta.