Vartiukseen kaavaillulta rajaliikennekeskukselta puuttuu yhä tarvittava rahoitus. Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen (sd.) mukaan asiasta täytyy neuvotella ensin sisäministeriön kanssa. Vasta sen jälkeen laaja-alaista hanketta voidaan lähteä viemään eteenpäin.
- Minkäänlaisia rahoja ei ole vielä varattu, koska tämä asia on ainakin meidän puoleltamme kesken. Hanke on tietysti erityisen tärkeä, jos aiomme saada avattua Lietmajärvi-Kotskoma -radan muullekin (kuin tekniselle) liikenteelle, Luhtanen totesi 100-vuotiaan Kajaanin radan kunniaksi järjestetyssä Arkangelin käytävä -seminaarissa Kajaanissa.
Rajaliikennekeskus käsittää alustavien suunnitelmien mukaan puu-, kontti- ja vientiterminaalit. Lisäksi alueella hoituisivat vapaavarastonti, huolinta ja tullaus sekä muut logistiikkapalvelut.
Suunnitelmien ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus parantaa mahdollisuuksia lisätä erityisesti puutavarakuljetuksia. Ensimmäisen vaiheen alustava kustannusarvio on noin 5,3 miljoonaa euroa.