Suomalaisen kesän omintakeinen erikoisuus on kesäteatteri. Sitä tehdään joka niemessä ja notkelmassa satoi tai paistoi ja usein harrastajavoimin.
Kyse ei ole mistään uudesta tartunnasta. Suomalaisiin amatööreihin "näyttelemisepidemia" iski jo yli 160 vuotta sitten.
Tietoja näyttelevistä seurapiireistä on vuodesta 1840 eteenpäin lähes kaikista Suomen kaupungeista.
Teatterikriitikko Sakari Topelius ihmetteli 1854 leikillään, olivatko kaikki saaneet "jonkun hullun näyttelijän pureman?"
Nero ja maku
harjaantuu
Aluksi teatteri oli säätyläisten huvia. Näyttelemistä suositeltiin kehittävänä ja luonnetta kasvattavana harrastuksena myös Haapaniemen kadettikoulun lukusuunnitelmassa jo 1785, kertoo Elina Pietilä väitöskirjassaan Sivistävä huvi - Suomalainen seuranäytelmä vuoteen 1910 (SKS 2003).
Näin perustelee eräs kadettikoulun johtajista, Samuel Möller, näyttelemisen hyödyllisyyttä, kehittävää ja sivistävää vaikutusta:
"Näytteleminen on nuorukaisille sangen hyödyllistä ja soveliasta ajanviettoa, jota ei pidä jättää huomioonottamatta. Sen kautta harjaantuu nero ja maku kirjallisessa toiminnassa, se antaa puheelle enemmän eloa ja suo liikkeille vapautta, notkeutta ja säädyllisyyttä."
Pietilä selittää 1840-luvun teatteri-innostuksen johtuneen yleisön maun mukaisista, taitavista ja hauskoista viihdekappaleista.
Samantyyppistä tavaraa tarjoavat vielä tänään sadat Suomen kesäteatterit.
Thalia vieraili
pappilan ullakolla
Kaupunkien säätyläisillä oli 1800-luvulla näytelmäkerhoja. Nimitys "seuranäytelmä" ("sällskapsspektakel") kiinnittyy nimenomaan niihin.
Mutta kyllä maaseudultakin on säilynyt vähäisiä todisteita seuranäytelmätoiminnasta. Mathias Weckström mainitsee kronikassaan Anteckningar rörande teatern i Finland yhden tiedon Kajaanin lähistöltä. Thalia oli löytänyt sijan vuonna 1818 "på Sutelämpärä hemman" ja vuonna 1825 Paltamon pappilasta. Taiteen temppelinä toimivat talojen ullakot.
Kiertävät teatteriseurueet ulottivat nekin matkansa myös maaseudulle. Pietilän mukaan nämä vierailut olivat Suomen maalaisväestön ensimmäiset kosketukset teatteriin ja näytelmätaiteeseen.
"Moni ensemble joutui hengenpitimikseen esiintymään myös ummikkosuomalaiselle yleisölle markkinoilla", toteaa Pietilä.
"Voi helposti kuvitella, ettei kappaleita voitu esittää taiteen kaikkien sääntöjen mukaan. Mitä enemmän pelleilyjä ja hölmöjä ilmeitä pystyi aikaan saamaan, sitä parempi."
1850-luvulla fennomania pääsi voimiinsa ja ylioppilaat aloittivat snellmanilaisen suurtyönsä: nostivat Suomea sivistyskansojen joukkoon.
Seuraavina vuosikymmeninä seuranäytelmäharrastus levisi maaseudulle Pietilän mukaan nimenomaan ylioppilasnuorison myötä.
"Teateri on yhteinen valtasuoni, johon kansan ajattelevista, paremmista jäsenistä virtailee viisauden valo, leviten sieltä salaisina säteinä koko yhteiskuntaan."
Maria Silfvanin
pitkä etumatka
Suomea kuultiin näyttämöltä paljon ennen kuin ammattinäyttelijätär Charlotte Raa esitti Aleksis Kiven Lean 1869 opeteltuaan sen ulkoa sana sanalta.
Yrjö Hirnillä on tieto, että 1849 Ouluun kotiutunut Westerlundin seurue olisi esittänyt 1830-luvulla suomalaiselle rahvaalle "coupletter och melodramer på finska språket".
Vuodelta 1833 on varma tieto Helsingistä, että johtajatar Westerlund eli Ouluun haudattu kuuluisa näyttelijätär Maria Silfvan esiintyi suomeksi alunperin saksalaisessa näytelmässä Finska flickan eller Hittebarnet på kyrkogården.
Sitä ennen Westerlundien seurue oli vieraillut jo ainakin kerran Appelgrenin salongissa Oulussa 16.5.1832. Silfvanilla on siis pitkä etumatka Raahan.
Taiteen huippu
ja kukinto
Topelius välitti Suomeen Friedrich von Schillerin ajatukset teatterista kansallisena instituutiona, jossa yhdistyvät taide ja Hegelin määrittelemä kansallishenki.
Topelius julisti: "Teatteri ei ole mikään leikkikalu, jonka parissa voi viettää toimettoman vapaaillan. Teatteri on taiteen huippu ja kukinto, kaiken hyvän ja kauniin kaunopuheinen tulkki."
Pietilä nostaa tutkimuksessaan ansiokkaasti näkyviin nuorisoseurojen ja työväen vahvan teatteriharrastuksen - ensimmäistä kertaa ylös ammattiteatterin jaloista. Seuranäytelmätoiminta ja amatööriteatteri olivat vahvoja jo ennen Suomalaisen Teatterin perustamista 1872.
Kirjallisen Kuukausilehden arvostelija Johan Viktor Calamnius huomasi teatteriharrastuksen tärkeän merkityksen jo varhain:
"Odottaen sitä armon hetkeä, jolloin suomalainen teateri siirtyy mielikuvaelmain pilventakaisista ilmoista maan päälle, ei ole unohtaminen toistakaan teateria. Tarkoitan seurateateria, millä tällä armon väliajalla on toimena totuttaa kansalaiset kuulemaan suomea näyttämöltä."
Oulun Työväen Näyttämö: Hilman-päivät 23.6. kello 19 ja 25.6. kello 15 Hupisaarilla.
Oulunsalon kesäteatteriyhdistys: Pekka Töpöhäntä 25.6. kello 18 Oulunsalon museon pihapiirissä.
Tornion kesäteatteri: Onnellinen mies 25.6. kello 19 Åströmin kartanossa.
Konttisen kesäteatteri: Pekka
Töpöhäntä 25.6. kello 18 Konttisen kentällä Rovaniemellä.