Suomen presidentinvaaliasetelmat alkavat selkiintyä. Päivä päivältä alkaa näyttää selvemmältä, että presidentiksi valitaan amerikkalaisen tv-show'n isäntä Conan O'Brien. Hän on markkinoinnin ja product placementin eli tuotesijoittelun huippuammattilainen, ja se näkyy tuloksissa. Neljästä pääehdokkaasta tämä Conan on ainoa, joka ei ole julkaissut vaalikirjaa, mutta ei hänen tarvitsekaan, koska hän pääsee monena iltana viikossa puhumaan suoraan suomalaisille ja miljoonille muille.
Vasta noin kymmeneen kertaan hän on ehtinyt sanoa olevansa presidentti Tarja Halosen näköinen, ja nyt jo koko Suomen kansa on aivan lääpällään. O'Brien itsekin on ihmetellyt, että hänen yleisönsä joukossa on niin paljon suomalaisia - luultavasti täältä matkustetaan nykyisin Yhdysvaltoihin nimenomaan Conan O'Brienin show'hun, ehkä järjestetään oikein teemamatkojakin. Ajatella, että joku siellä kaukana Amerikassa asti tietää Suomesta, vaivautuu sanomaan maamme nimen ohjelmassaan ja vielä uskaltaa tunnustaa olevansa presidenttimme näköinen. Miljoonat ihmiset kuulevat sen ympäri maailman - siitä kannattaa olla ylpeä. Eipä ole kukaan Suomen omista presidenttiehdokkaista tainnut saada omin voimin yhtä suurta julkisuutta.
Siinä sivussa O'Brien on hyödyttänyt arvatenkin miljoonilla euroilla suomalaista elinkeinoelämää. Hänen ohjelmissaan luetaan sujuvasti Helsingin Sanomia ja iltapäivälehtiä ja kohta varmaan myös Kalevaa ja Kalevalaa. Paljonkohan StoraEnso olisikaan lomauttanut ilman tätä lisäpaperin kulutusta? Minä päivänä hyvänsä O'Brien kaivaa suorassa lähetyksessä taskustaan Nokian kännykän ja kilauttaa sillä kaverilleen Jorma Ollilalle tai Björn Wahlroosille. Yhtä hyvin hän voi tarjota vierailleen suomalaisia puikulapottuja, jankkia ja lenkkimakkaraa ja kehua retostaa niitä niin estottomasti, että Berlusconikin menee hiljaiseksi. Siihen eivät ole Suomen herrat pystyneet.
Talven tullen Conan voi hurauttaa töihinsä Manhattanin kupeeseen suomalaisella Urho-luokan jäänmurtajalla ja vaikka lähettää koko ohjelman sen kannelta. Kun maailma näkee uljaan laivamme, telakoiden tilausjono kasvaa silmänkantamattomiin, lomautetut kutsutaan töihin ja työttömyys poistuu maastamme. Siihen ei ole pystynyt edes Tarja Halonen, joka purnaa siitä, ettei hänen vientiponnistelujaan oikein arvosteta.
O'Brien on kuulemma tulossa käymään Suomessa. Sekin on varmaan harkittua: mies tietää tasan tarkkaan, että kun hän tänne tulee, häntä ei enää pois päästetä. Hänet yksinkertaisesti kaapataan Suomen presidentiksi. Tarvittaessa varmasti löytyy suomalaisia sukujuuriakin: olisikohan hän näitä Pielaveden O'Brieneita, tai äidin puolelta peräti Taka-Töölön Halosia, kun on niin näköinen?
Eikä siinä mitään - tämä on tätä globalisaatiota tai Kiina-ilmiötä tai mitä lienee. Otetaan vain Conan-herra presidentiksi, jos kerran ei kotimaasta parempaa löydy. Ellei sitten peräti kuninkaaksi, jos Tarjan halutaan jatkavan pressana. Sehän vasta onnea olisi: melkein identtiset kaksoset maatamme johtamassa, melkein kuin Puolassa.