Pohjoisen uudet elokuvat ja nuoret tekijät ovat pääosassa Rovaniemellä lauantaina alkaneella Arktista Vimmaa -elokuva- ja mediafestivaalilla. Arktikumissa järjestettävässä tapahtumassa esitetään myös pohjoismaisia ja pohjoisia dokumentteja, lyhytelokuvia ja koko illan elokuvia.
Tapahtuman teemana on naistekijyys. Se heijastuu ohjelmistossa. Viisipäiväinen festivaali on tarkoitettu niin koululaisille ja suurelle yleisölle kuin alan ammattilaisillekin.
Rovaniemellä on vuodesta 1998 totuttu odottamaan syksyisiä elokuvatapahtumia, joissa pohjoisesta elokuvatuotannosta on nauttinut tähän mennessä lähes 15 000 kävijää. Järjestäjät ovat nyt halunneet tapahtumalle pysyvän profiilin. Nimellä Arktista Vimmaa - Elokuva- ja mediafestivaali tapahtuma vakiinnuttaa paikkansa Rovaniemen tulevienkin syksyjen kulttuurikalenterissa.
Lauantai-illan avajaiselokuvana nähtiin Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin uusin tuotanto Fata Morgana. Elokuva kuvaa Aasian itäisimmän kansan, tsuktsien, hidasta hiipumista.
Beringinsalmella asuvaa kansaa ei lannistettu miekalla tai tuliasein. Heidät valloitettiin tupakan, teräsveitsien, kirveiden, sokerin ja paloviinan avulla. Dokumentti on kaunis kertomus, joka koostuu Lehmuskallion ja Lapsuin keräämästä vanhasta filmimateriaalista, tsuktsinaisten kertomuksista ja kansan myyteistä.