SDP her­mos­tui kan­na­tus­lu­vuis­ta

SDP on huolissaan menestyksestään sunnuntain europarlamenttivaaleissa. Puolue marssitti tänään tiedotusvälineiden eteen puheenjohtajansa Paavo Lipposen, joka vetosi voimakkaasti SDP:tä kannattavia kansalaisia äänestämään sunnuntaina.

Sosialidemokraattien mielestä Suomen tulee tavoitella yli 50 prosentin äänestysaktiivisuutta.

SDP:n puoluehallitus käsitteli vaalitilannetta aamulla. Puolueen hermostumisen taustalla on Helsingin Sanomien toissapäivänä julkistama kysely, jonka mukaan SDP saisi noin 20 prosentin kannatuksella näissäkin vaaleissa europarlamenttiin vain kolme paikkaa, kun keskusta ja kokoomus saisivat neljä.

Vaaleista toiseen on totuttu näkemään, että sosialidemokraatit kärsivät alhaisesta äänestysaktiivisuudesta, kun kokoomus taas hyötyy siitä.

Viime eurovaaleissa SDP:n kannatus oli lähes katastrofaalinen 17,9 prosenttia, mikä riitti kolmeen edustajaan.

Lipponen ei suostunut myöntämään, että alhaiset kannatusluvut kertoisivat siitä, että hänen ja SDP:n ajamalla Eurooppa-politiikalla ei olisi kannatusta kansalaisten keskuudessa.

Ilmoita asiavirheestä