Ilkka Kuusisto: Pula! Libretto Varpu Vilkuna ja Jaakko Alatalo. Musiikin johto Timo Hannula. Kuorojen valmennus Erkki Vähäsarja. Ohjaus Hannu Matti Tyhtilä. Lavastus Kari Junnikkala. Puvut Anne Lasonpalo. Rooleissa mm. Petri Pussila, Merja Wirkkala, Tommi Hakala, Kristiina Nietula, Senni Suhonen, Sanna Salo, Jaakko Poikkimäki, Joni Isokoski, Esa Ruuttunen, Mikko Ruuttunen, Janne Ruuttunen, Laura Ruuttunen, Aki Alamikkotervo, Jorma Hynninen, Jere Erkkilä, Paavo Hautamäki, Ari Hosio, Arto Hosio, Jaakko Alatalo, Petri Silvennoinen, Alpo Haikara, Ilmari Vähäsarja, Veli Järviluoma, Pekka Kähkönen, Seppo Tyhtilä, Tuomo Häkkilä, Jarmo Junno, Aaro Rättyä, Jukka
Kangas ja Heli Väisänen.
Haapaveden kamariorkesteri avustajineen. Kansan kuoro, kylän väkeä ja kanavatyömiehiä. Nivalan jäähallissa 10.6.
Nivalan Pula!-ooppera jatkaa suomalaisten karvalakkioopperoiden ihmisläheistä perinnettä. Tämä ajatus ei jätä esityksessä rauhaan jo pelkästään sen vuoksi, että kokoonpanoon kuuluvat Jorma Hynnisen ja Esa Ruuttusen kaltaiset oopperataiteemme merkkimiehet, jotka ovat näistä yhteyksistä tuttuja.
Silti kyse on pikemminkin puhtaasta hengestä: Pula! ei liehittele ajan virtauksia, vaan se kasvaa rehellisesti omasta historiasta, uskosta ja paikkakunnan mullasta.
Lavastuskin on tuttua, harmaaksi mukaeltua pirtinseinää, puvut mahdollisimman yks'yhteen aikalaisvaatteita. Lajityyppi ilmenee selkeänä ja konservatiivisena.
Sallisen Punainen viiva Suomussalmella, Madetojan Pohjalaisia Seinäjoella ja Kokkosen Viimeiset kiusaukset Nilsiässä vertautuvat suoraan tähän Ilkka Kuusiston uusimpaan oopperateokseen. Musiikilliselta ominaisarvoltaan Pula! jää hiukan edellä mainittuja köykäisemmäksi, mutta hengen palossa ja nimenomaan pohjalaisessa oikeuden tunnossa ei yhtään.
Eräs paikallinen ihminen jutteli jonossa ennen kantaesitystä, että häntä ei jännitä, koska hän on alusta saakka tiennyt, että oopperaprojekti onnistuu. Sama vakaa luottavaisuus kuvastui myös jäähallin näyttämöllä ja orkesterissa.
Oopperaa saattoi seurata levollisin mielin. Pula! oli työstetty reilun vuoden kuluessa niin valmiiksi, että nyt sen oli vain aika tapahtua, luonnollisesti ja turvallisesti kuin kotisynnytys.
Nivalalaissyntyisen Hannu Matti Tyhtilän ohjaus ei juuri yllätä, mutta se on tarpeeksi selkeä ja johdonmukainen, kun ottaa huomioon näyttämöllä liikuteltavat suuret massat.
Kekseliäisyys ei tunnu päälleliimatulta. Pyörällä ajokaan ei tapahdu pelkästään tehokeinona, vaan siksi, että 1930-luvulla kuljettiin etupäässä pyörillä ja hevosilla.
Varpu Vilkunan ja Jaakko Alatalon yhdessä hioma libretto kertoo rinta rinnan historiallisia tositapahtumia ja kuvitteellista nivalalaista rakkaustarinaa. Murteen käyttö lisää tekstiin mukavaa paikallisväriä.
Yhteys Madetojan ja Järviluoman Pohjalaisiin tulee selväksi heti alussa, kun Lauri tempaisee nimismieheltä ruoskan kuin Jussi vallesmannilta.
Pula! on tietyllä tapaa armeliaampi ja hellempi ooppera kuin Pohjalaisia. Körttiukko Sigfrid Ruuttusen ja pulajohtaja Heikki Niskasen sovittelevat hahmot tyynnyttelevät tunteita.
Molemmat saarnaavat kristillistä väkivallattomuutta muutamien pulamiesten pyrkiessä nostamaan taloudellis-vallankäytölliset ristiriidat aina kansalaissodan tuntoihin asti.
Pula!-libreton heikkous on kavalkadimaisuus, joka tavallaan edellyttää yleisön tietävän etukäteen, mistä puhutaan ja miksi. Oopperan alkupuolella juuri mikään asia tai tunnetila ei ehdi kunnolla toteutua ennen kuin jo hypätään seuraavaan kohtaukseen vanhaa albumia selaten.
Tekijät olisivat voineet useammassa kohdin irrottautua historiankirjoista ja hyödyntää taiteellisia vapauksia, jopa sillä uhalla, että kaikki pula-asianosaiset eivät pääse mukaan näyttämölle.
Asiat tapahtuvat Sigfrid Ruuttusen ja Hilippa-tamman kanssa silmästä silmään, mutta kaikella on tietenkin myös laajempi yhteiskunnallinen ulottuvuutensa. Jos tämä kaksijakoisuus ei syystä tai toisesta kirkastu oopperan aikana, viimeistään epilogissa sen on pakko selvitä koko joukon laulaessa:
"Mitä on ollut, sitä vastakin on. Ei ole mitään uutta auringon alla..."
Epilogin opetus vain on kovin alkeellinen ja tapahtumien valossa turha, jos sillä tarkoitetaan, että vieläkin suomalaista viljelijää nöyryytetään.
Ilkka Kuusistokaan ei ole halunnut tai voinut ryhtyä rakentamaan Pula!-oopperaan, valmiiseen tekstiin, mitään pitkän tähtäyksen rytmityksiä tai italialaistyyppisiä kliimakseja. Kalle Koivula voi kuolla kupsahtaa velkahuoliinsa ilman mainittavaa dramaturgista alleviivausta ja rakastavaiset saavat rientää toistensa syliin tasaisen veisuun säestyksellä.
Kuusiston partituuri on tyylillisesti paljon homogeenisempi kuin esimerkiksi hänen edellisessä historiallisessa suuroopperassaan, Kuninkaan sormuksessa (2002), jossa ylilyöntejä tapahtui tuon tuosta.
Säveltäjä on tiennyt kirjoittavansa musiikkia nuorten harrastajien orkesterille, mikä kuvastuu eräänlaisena hellyytenä ja repivien äärimmäisyyksien välttämisenä. Musiikki kääntyy Sigfrid Ruuttusen ajatusten puolelle, pulan kirot jäävät kakkoseksi.
Jouduin valitettavasti istumaan kantaesityksen ensimmäisen puoliskon "virkapaikalla" sivukatsomossa. Sieltä selvisivät vain patarumpujen stemma ja kuoron laidan vakaa osaaminen.
Toisella puoliajalla oli syytä tehdä omatoiminen uudelleen sijoittautuminen pääkatsomon keskelle, jolloin muun muassa Timo Hannulan johtaman orkesterin tasaisuus ja aktiivisuus pääsivät oikeuksiinsa. Orkesterin soinnit olivat niin hyvät kuin nuorilta voi kohtuudella vaatia.
Miten onnellista jokilaaksoille, ettei kukaan ole saanut vielä houkutelluksi Hannulaa etelään.
Ei ole syytä lähteä lähteä erottelemaan Pula!n lukuisia solisteja arviointimielessä, koska eri tavoin kiitettäviä suorituksia kuultiin niin monia. Tasapaino ammattilaisten ja amatöörien välillä oli kohdallaan.
Sen verran kuitenkin, että toisella puoliajalla, kun muun muassa Esa Ruuttunen (Sigfrid Ruuttunen), Jorma Hynninen (poliisitarkastaja Väinö Suhonen), Tommi Hakala (Lauri) ja Tuomo Häkkilä (Heikki Niskanen) pääsivät vauhtiin, alkoi esityskin kouraista syvemmältä - Heli Väisäsen (Olga Rättyä) kaltaisten persoonien suorituksia lainkaan vähättelemättä.