Paras uusi mars­si­mu­siik­ki 25-vuo­tiaal­ta

Vasta 25-vuotias Ilari Hylkilä Toholammilta on palkittu Sotapojan taivas -marssimusiikkikilpailun voittajana Hämeenlinnassa. Tuomariston mukaan kisa tuotti merkittävän määrän uusia marsseja puhallinorkestereiden ohjelmistoon.

Sotapojan Taivas -yhdistyksen sävellyskilpailuun tuli 19 ehdotusta. Musiikkineuvos Ossi Runteen johtama tuomaristo erotti joukosta selvästi kahdeksan kärjen. Hylkilän Kunniamarssin jälkeen nimettiin kakkossijalle jyväskyläläisen Jukka Viitasaaren sävellys ja kolmoseksi lahtelaisen Marko Häkkisen teos.

Kolme parasta kappaletta kuultiin kantaesityksenä. Panssarisoittokunta tallentaa teokset syksyiselle 85-vuotisjuhlalevylleen.

Voittajakappaleesta tulee Sotapojan taivaan tunnusmarssi - edellyttäen, ettei talkoilla järjestetty, viihteellinen maanpuolustustapahtuma toteuta puheenjohtajansa julkista uhkausta lopettaa koko homma Hämeenlinnan kaupungin vähäisen tuen takia.

Tiedottaja Ulla Murtosen mukaan tulevaisuudesta päätetään loppukesällä. - Eiköhän tätä jollakin menetelmällä jatketa?, Murtonen tuumi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä