Lääkäri voi nykyisin luontevasti kysellä potilaan ravinnosta, liikunnasta, tupakoinnista ja alkoholin käytöstä, mutta uskon asioihin liittyviä kysymyksiä arastellaan, vaikka uskonnollisuudella on monien potilaiden elämässä tärkeä merkitys.
"Se ei jotenkin istu meidän kulttuuriimme. Uskonnollisuuden merkitystä ei ole totuttu käsittelemään myöskään lääketieteen opetuksessa", kertoo terveyskeskuslääkäri Timo Teinonen, joka on väitöskirjassaan tutkinut uskonnollisuuden ja terveyden yhteyksiä ikääntyneillä suomalaisilla.
Tutkimukseen osallistui 1 260 yli 64-vuotiasta henkilöä Liedon terveyskeskuksen alueelta Lounais-Suomesta.
Teinonen myöntää, että uskoa on vaikea mitata, koska se on hyvin henkilökohtainen asia ja koskettaa ihmisen syvimpiä tunteita.
Hän selvitti sitä kysymällä tutkimukseen osallistuneilta kolmea asiaa: rukoilemista, uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumista ja uskonnollisuuden merkitystä elämässä. Sairaudet ja terveysriskit selvitettiin lääkärintarkastusten, laboratorio- ja röntgentutkimusten sekä sairauskertomusten tietojen perusteella.
"Uskonnollisuus on iäkkäiden suomalaisten keskuudessa hyvin yleistä, naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Rukoileminen lisääntyy jonkin verran iän myötä, mutta sen juuret ovat usein varhaisessa nuoruudessa. Miehet, joka olivat hiljattain kokeneet vakavan sairauden, rukoilivat muita miehiä enemmän", Teinonen kertoo.
Uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvat olivat muita tyytyväisempiä ystävyyssuhteisiinsa, ja naiset, jotka osallistuivat aktiivisesti uskonnolliseen elämään, elivät pidempään kuin muut.
"Uskonnollisuudella on harvoin kielteisiä vaikutuksia. Meidän luterilaisuutemme on 'pehmouskonto', josta tuskin kukaan ahdistuu."
Usko ei suojaa masennukselta eikä elämän vastoinkäymisiltä.
"Sitä ei voi suositella hoidoksi, eikä se tuota parempaa terveyttä, mutta iäkkäiden elämässä se on tärkeä tukipilari. Uskonnolla on enemmän merkitystä sairauksista selviytymisessä kuin että uskovaiset olisivat muita ihmisiä terveempiä", Timo Teinonen miettii.
Iäkkäillä ihmisillä uskonnollisuuteen liittyy vähäinen tupakointi ja alkoholin käyttö. "Keuhkoahtaumatautia uskovilla miehillä oli muita vähemmän, mutta muissa sairauksissa ei löytynyt tilastollisesti merkitseviä eroja."
Lääkärit pitäytyvät
ammatilliseen rooliin
Kun potilas tulee ensimmäisen kerran lääkärin vastaanotolle, mikään ei estä lääkäriä kysymästä kaiken muun lisäksi myös uskosta ja kirkkoon kuulumisesta. Yhdysvalloissa on pohdittu, pitäisikö nämä asiat jopa kirjata potilastiedostoihin.
"Suomessa lääkärit pitäytyvät ammatilliseen rooliin eivätkä halua sekoittaa sielullisia asioita hoidolliseen tapahtumaan. Käsitykseni mukaan meillä lääkäri ei tee aloitetta vaan odottaa, että potilas halutessaan ottaa uskontoon liittyvät asiat puheeksi", Timo Teinonen toteaa.
Teinosen kokemuksen mukaan tällaisia potilaita on vähän. "Enpä ole törmännyt heihin omalla vastaanotollani. Olin nuorempana mukana seurakunnan toiminnassa, ja vaikka monet potilaani tiesivät siitä, eivät he silti vastaanotolla puhuneet uskosta."
Lääkärille ongelmana on, miten asettaa sanansa, ettei loukkaa potilasta tai tunkeudu intiimille alueelle ilman lupaa. Potilas saattaa kokea vilpittömät ja hyvää tarkoittavat kysymykset tungettelevina, johdattelevina tai painostavina. "Ei uskonto ole ainoa herkkä aihepiiri. Myös seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat hyvin hienovaraisia."
Lääkäriä voi pidätellä pelko omasta riittämättömyydestä. Potilaan syvien tuntojen käsittelyä voidaan vältellä molemmin puolin myös arkisten syiden, esimerkiksi kiireen vuoksi. Terveyskeskuslääkäreillä ei useinkaan ole terapeutin koulutusta, ja siksi he voivat tietoisesti välttää syvällisiä sielunhoidollisia keskusteluja ja niihin liittyvää riippuvuuden syntyä potilaassa.
Kriisi voi olla
uuden alku
Terveyden menettäminen on kriisi, josta voi surun, pelon ja masennuksen jälkeen löytyä myönteisiäkin ulottuvuuksia. Timo Teinonen muistelee lamavuosina tehtyä tutkimusta konkurssin tehneistä yrittäjistä. Kun he olivat päässeet pahimman yli, he saattoivat nähdä kriisin johdatuksena tai mahdollisuutena johonkin uuteen, jota he eivät olisi tulleet edes pohtineeksi ilman pysäytystä.
Teinonen pitää valitettavana, jos kriisejä ja mielenterveysongelmia hoitavat terapeutit torjuvat potilaiden uskonnolliset pohdinnat. "Jos ihmisellä ei ole tervettä, aikuista Jumala-kuvaa ja käsitykset uskonnollisuudesta ovat pyhäkouluasteella, hän on avuton eikä osaa keskustella hengellisyydestä aikuisen tasolla. Epävarmat alueet haluaa siirtää syrjään, ja tämä koskee myös ammattiauttajia."