Tuomo Ruudun uran toista NHL-kautta vaivanneet selkävaivat yritetään selvittää perusteellisesti viikonvaihteen aikana. Vaivat alkoivat jo ennen kauden alkua ja niiden arvioitiin aluksi johtuvan vain kautta edeltäneen harjoitusleirin rasituksista, nyt ongelmiin haetaan tarkempaa selkoa.
Chicagon managerin Dave Tallonin mukaan Ruutu käy kuluvan viikonvaihteen aikana perusteellisissa tutkimuksissa. Tallon toivoo suomalaishyökkääjän olevan jo sunnuntaina valmis kertomaan, mistä ongelmat johtuvat.
Ruutu pelasi tiistaina Detroitia vastaan huilattuaan sitä ennen viiden ottelun ajan. Selkäkivut palasivat ottelun jälkeisenä aamuna eikä Ruutu ollut joukkueessa perjantaina Dallasia vastaan.
- Hänen selkänsä oli niin kipeä, ettei hän saanut sukkiaan omin käsin jalkaansa, Chicagon valmentaja Trent Yawney kuvaili.
Syksyn aikana Ruutu on pelannut seitsemässä joukkueensa kolmestatoista ottelusta.