Montun tontut hou­kut­ta­vat veteen

Kesäisin varsin vilkas sukelluskohde on Haukiputaan monttu, kalliosuon avolouhos, joka ulottuu syvimmillään jopa 14 metriin. Kesäisin veden lämpötila on parikymmentä astetta, pohjalla on viileämpää.

-

Kesäisin varsin vilkas sukelluskohde on Haukiputaan monttu, kalliosuon avolouhos, joka ulottuu syvimmillään jopa 14 metriin. Kesäisin veden lämpötila on parikymmentä astetta, pohjalla on viileämpää.

Paikka on ihanteellinen sukelluskoulutukseen, mutta myös jo pitempään harrastaneille sukeltajille. Montusta on myös hyvä ottaa talven jälkeen tuntumaa veteen, esimerkiksi ennen ulkomaille suuntautuvia sukellusmatkoja.

Näkyvyys louhoksessa on yleensä hyvä, useita metrejä. Kaloja montussa ei veden emäksisyydestä johtuen ole, mutta sukeltajien iloksi pohjalle on tuotu puutarhatonttuja. Löytyypä syvyyksistä vanha puusohva ja pianokin.

Vedenalaisia nähtävyyksiä käy ihailemassa sukellusharrastajia ympäri Oulun lääniä, mutta myös pohjoisemmasta. Hyvänä päivänä paikalle saattaa saapua toistakymmentä innokasta harrastajaa.

Huolellinen suunnittelu tutussakin sukelluspaikassa on tärkeää, ja pienellä sukelluspalaverilla rannassa ennen sukellusta sovitaan sukellusparin tai -ryhmän kanssa, mihin päin lähdetään, kauanko viivytään ja kuinka syvälle mennään.

Ennen sukellusta tarkistetaan myös varusteiden kunto ja ilman riittävyys. Raskaita varusteita ei tarvitse kantaa selässään montakaan metriä, sillä louhoksen ranta syvenee nopeasti ja jo varsin pian pääsee ihastelemaan vedenalaisia maisemia.

Pohja on hiekkaa ja kiveä.

Syvemmälle mentäessä märkäpuvun lisäksi on syytä käyttää sukellushuppua, sillä pään kautta haihtuu eniten lämpöä, eikä sukellus viluisena ole miellyttävää. Myös sukellukseen tarkoitetut hanskat ja jalkineet ovat tarpeen, lämmön lisäksi myös vahingoilta suojautumiseksi. Vedenalaisissa kivissä saattaa olla teräviä reunoja.

Myös rannalla, ennen ja jälkeen sukelluksen, on hyvä pukeutua riittävän lämpimästi. Kylmemmissä vesissä sukellettaessa märkäpukua parempi vaihtoehto on kuivapuku, jonka alle voi pukea lämpimiä vaatteita, sillä kuivapuku nimensä mukaisesti pitää sukeltajan kuivana. Lämpimissä vesissä, esimerkiksi ulkomaisessa sukelluskohteessa, riittää lyhytlahkeinen ja -hihainen märkäpuku.

Uusille sukelluksen harrastajille ensimmäinen avovesikokemus on jännittävä. Toisin kuin altaassa, avovesissä ei ole reunoja, joista ottaa tarvittaessa tukea, eikä myöskään altaan lämpöä ja valoisuutta.

Syvyyskin on ihan eri luokkaa kuin pari metriä syvässä altaassa. Nähtävää on enemmän ja epätasainen pohja tuo uutta näkökulmaa sukelluksen hallintaan.

Ensimmäisillä avovesisukelluksilla ei tehdä juurikaan varsinaisia harjoituksia, vaan totutellaan uuteen ympäristöön ja siellä toimimiseen. Kun kokemusta karttuu muutaman sukelluksen verran, aletaan syvällä tehdä samoja harjoituksia, joita altaassakin tehdään: maskin täyttöä vedellä ja sen tyhjennystä, regulaattorin eli ilmaa antavan suukappaleen pudotusta ja takaisin suuhun asettamista sekä kommunikaatiota sukellusparin kanssa käsimerkein esimerkiksi hätätilanteiden varalta.

Myös pinnalla tulee osata toimia oikein. Harjoituksiin kuuluukin väsyneen sukeltajan hinaus pinnalla.

Allassukellukseen verrattuna avovesillä toimittaessa olosuhteet ovat myös mukavuuksiltaan erilaiset. Vaatteet on vaihdettava luonnon helmassa, vessoja ei ole ja saunan tai suihkun lämpökin odottaa vasta kotona.

Hyttyset kiinnostuvat myös märästä ihosta ja varusteet ja vaatteet sotkeentuvat hiekkaan. Vaiva on kuitenkin vähäinen, kun tietää, että kohta on luvassa rauhallista etenemistä hiljaisessa ympäristössä, puhtaassa vedessä, jossa eivät hyttysetkään häiritse.

Sukelluskorttia suorittavat aloittelijat tekevät neljä sukellusta louhoksella, talvella altaassa suoritettujen sukellusten lisäksi. Tämän jälkeen he saavat luokituksen, eli ovat virallisesti sukellukseen kelpuutettuja Open Water Divereita. Louhoksella luokituksen saa joka kesä moni sukeltaja.

Sukeltajien lisäksi louhos on myös uimareiden suosiossa. Koska syvyys on riittävä, rohkeimmat hyppivät veteen useampien metrien korkeuksista kivien päältä. Monttu tarjoaa mahdollisuudet monenlaiseen ajanviettoon.

Ilmoita asiavirheestä