Helsinki Viimeaikaiset lintuinfluenssalöydökset eivät sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan anna aihetta matkustusrajoituksiin tai matkustussuositusten muutoksiin. Ihmiselle vaarallista H5N1-tyypin virusta on löytynyt muun muassa Turkista, Kaakkois-Aasiasta ja Venäjältä.
STM:n pandemiavarautumistyöryhmän puheenjohtaja, lääkintöneuvos Merja Saarinen sanoi valtakunnallisten tartuntatautipäivien yhteydessä maanantaina Helsingissä, että suomalaisten riski sairastua lintuinfluenssaan ei ole lisääntynyt. Saarisen mukaan esimerkiksi Kaakkois-Aasiaan voi edelleen matkustaa turvallisin mielin, kunhan muistaa tietyt perussäännöt.
- Perussuosituksena on, että matkailijat välttäisivät lintutoreja- ja farmeja, huolehtisivat hyvästä käsihygienista ja söisivät vain kypsennettyjä liha-aterioita.
Saarinen muistutti, että lintuinfluenssatapaukset ovat ilmenneet eläinten lisäksi nimenomaan paikallisella väestöllä ja eritoten perheissä, joissa on kasvatettu siipikarjaa ja muita lintuja. Taudin tarttuminen ja leviäminen matkailijoiden keskuudessa on hyvin epätodennäköistä.
- Ihmiselle vaarallisen H5N1-tyypin viruksen tarttuminen eläimestä ihmiseen on hyvin vaikeaa eli jos elää normaalia turistielämää, sairastumisriskiä ei oikeastaan ole.
Saarisen mukaan suomalaisten ei myöskään tarvitse ottaa matkalle mukaan minkäänlaista lääkettä lintuinfluenssan varalle.
Suomi on suunnitellut hankkivansa rokotesuojan koko väestölle siltä varalta, että lintuinfluenssa muuttuu yli maanosien leviäksi epidemiaksi. Saarinen sanoo, että neuvotteluja asiasta on käyty, mutta mitään sopimuksia ei ole toistaiseksi solmittu. Sopimuksen solmimisen edellytyksenä on muun muassa, että rokote katsotaan riittävän hyväksi.