Fujitsu Siemens Computers on nimennyt keskiviikkona yhtiön uudeksi pääjohtajaksi Bernd Bischoffin. Hän aloittaa tehtävässä heinäkuun alussa 2004.
Bernd Bischoff on tähän asti vastannut varatoimitusjohtajana yhtiön myynnistä, markkinoinnista ja asiakaspalvelusta. Bischoff seuraa asemassa Adrian v. Hammersteinia, joka siirtyy Siemens Business Services -yhtiön johtoon heinäkuun alussa 2004. Hammerstein jatkaa edelleen Fujitsu Siemens Computersin hallituksessa.
Bernd Bischoff tuli Fujitsu Siemens Computersin palvelukseen varatoimitusjohtajaksi kolme vuotta sitten.
Maaliskuussa 2004 päättyneellä viime tilikaudella yhtiön liikevaihto oli 5,3 miljardia euroa ja tulos ennen veroja 62 miljoonaa euroa.
Uuden pääjohtajan luotsaamana Fujitsu Siemens Computersissa jatketaan strategista keskittymistä tiedon tavoitettavuuteen ja liiketoimintakriittiseen tiedonkäsittelyyn, yhtiöstä kerrotaan, sekä pyritään liiketoiminnan kasvattamiseen koko Euroopan alueella.