Lii­tos­sel­vi­tys puhutti Kii­min­gin val­tuus­toa

Kiimingin valtuusto ei lämminnyt Tapani Sillanpään aloitteelle, että kunta aloittaisi kuntaliitosselvityksen ensisijaisesti Ylikiimingin kanssa ja toissijaisesti Oulun kanssa.

Kiimingin valtuusto ei lämminnyt Tapani Sillanpään aloitteelle, että kunta aloittaisi kuntaliitosselvityksen ensisijaisesti Ylikiimingin kanssa ja toissijaisesti Oulun kanssa.

Valtuusto hyväksyi maanantaina äänin 21-11 kunnanhallituksen esityksen, että selvitys ei ole tässä vaiheessa tarpeen, koska kunta- ja palvelurakenneuudistuksen käsittely on vasta alkamassa. Kolme valtuutettua äänesti tyhjää.

Valtuustossa Arto Kouri (vas.) esitti, että valtuusto päättäisi kiireellisesti käynnistää neuvottelut Oulun ja Ylikiimingin kanssa siitä, että Kiiminki saisi tulla mukaan niiden aloittamaan kuntaliitosselvitykseen.

Arto Kourin mukaan on välttämätöntä, että palvelurakenneselvityksessä tutkitaan laajasti ja avoimesti kaikki mahdolliset vaihtoehdot palvelujen varmistamiseksi myös tulevaisuudessa.

"Tässä yhteistyössä saataisiin lisäksi sellaista tietoa, joka säästää virkamiestyötä", hän perusteli kantaansa.



Myös Oulun suunnalla kannattajansa


Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä jätti valtuustolle kuntaliitosaloitteen, jossa valtuutetut Sirpa Kansanaho, Sirkka-Liisa Mikkonen, Reijo Niemi ja Sirpa Pohjola esittivät, että Kiiminki aloittaisi kuntaliitosselvityksen Oulun kanssa kuntien yhdistymisen mahdollisuudesta.

Valtuutetut korostavat, että selvityksessä tulee saada tulevassa päätöksenteossa tarvittavat tiedot kuntien yhdistymisen ja itsenäisenä jatkamisen eduista ja haitoista sekä toimenpide-ehdotukset vaihtoehtoihin liittyvien ongelmien poistamiseksi tai minimoimiseksi.

Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä huomautti myös, että kuntatasolla tulee valmistautua mahdollisimman perusteellisesti kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, ja kunnalla pitää olla sen vuoksi käytettävissään mahdollisimman paljon tietoa.

"Kiimingin yhteistyökumppanina ja yhteistyön suuntana on Oulu ja Oulun seutu. Kiiminkiläisistä työllisistä 57 prosenttia työskentelee Oulussa ja Oulu on myös kiiminkiläisten luontainen asioimissuunta", aloitteessa todetaan.

Ilmoita asiavirheestä