Helteellä on erittäin tärkeää juoda tarpeeksi nestettä. Ihminen hikoilee kuumalla, ja nestettä haihtuu kehosta enemmän kuin normaalisti. Erityisesti lasten, vanhusten ja sairaiden riittävästä nesteensaannista tulee huolehtia.
Vanha kunnon vesi on janojuomista parhain. Tavallisen veden lisäksi kannattaa nauttia myös kivennäissuoloja sisältävää vettä. Olut ei janojuomasta käy, sillä alkoholi poistaa kehosta nesteitä.
- Tavallinen vesi vie janon parhaiten, mutta helteellä on hyvä juoda myös laimeaa mehua tai kivennäisvettä, neuvoo erikoislääkäri Jaakko Kaukonen Meilahden sairaalasta.
Aikuinen ihminen tarvitsee noin 1,5 litraa nestettä päivässä. Juoda kannattaa aina, kun on jano.
- Hellepäivänä on hyvä juoda litra enemmän kuin normaalisti, Kaukonen ohjeistaa.
- Helteellä kannattaa juoda jo ennen janontunnetta ja säännöllisin väliajoin. Vesipulloa on hyvä pitää mukana, neuvoo puolestaan ravitsemustutkija Kati Laitinen Kansanterveyslaitoksesta.
Huonovointisuus voi olla merkki nestehukasta.
- Kun natriumin taso laskee, ihminen voi tuntea itsensä huonovointiseksi. Suonenveto on myös yleinen merkki nestehukasta, Kaukonen sanoo.
Kotikonstiksi nestehukkaan Kaukonen neuvoo lisäämään lusikallisen suolaa litraan vettä ja juomaan sen. Mehuun voi vastaavasti lisätä hieman sokeria.
Virvoitusjuomissa
on paljon energiaa
Auringonpaiste voi helposti houkutella lomalaisen terassille. Olutta tai siideriä ei silti voi laskea päivittäin tarvittavaan nestemäärään, sillä alkoholi poistaa kehosta nesteitä. Sama pätee myös kahviin.
- Kyllä terassilla saa istua, mutta alkoholittomiakin juomia pitäisi muistaa ja malttaa juoda, Laitinen muistuttaa.
Ravitsemustutkijan mukaan virvoitusjuomat sopivat hyvin hellejuomaksi, kunhan pitää mielessä, että ne sisältävät energiaa.
- Kesällä ihmiset haluavat usein tarkkailla kilojaan. Siten vesi on virvoitusjuomia parempi vaihtoehto, Laitinen kertoo.
Vauvat eivät hikoile
kuten aikuiset
Terveet aikuiset yleensä tunnistavat janontunteen ja osaavat nauttia riittävästi nestettä. Sen sijaan lapset voivat keskittyä leikkeihinsä niin, että juominen unohtuu. Vanhempien vastuulla on huolehtia jälkikasvun juomisesta.
Vastasyntyneiden vauvojen hyvinvoinnista tulee huolehtia erityisen tarkasti lämpimällä säällä. Ihminen säätelee lämpötilaansa helteellä hikoilemalla, mutta lasten lämmönsäätelyjärjestelmä kehittyy kunnolla vasta kolmevuotiaana. Tärkeintä on, ettei pienen vauvan kanssa mene paahtavaan aurinkoon tai jätä vauvaa kuumaan autoon.
Vauvallekin paras janojuoma helteellä on vesi.
- Rintamaidon tai maidonkorvikkeen lisäksi vettä voi ihan tuputtaakin muutaman tunnin välein. Ylimääräinen neste tulee kyllä pissana ulos, siitä ei tarvitse huolehtia, lastentautien ylilääkäri Eero Jokinen Hyksistä sanoo.
Jos lapsi on tavallista väsyneempi ja veltompi, voi se olla merkki kuivumisesta. Myös vähentynyt pissan määrä vaipassa voi kieliä nestehukasta. Jos lapsi sairastuu helteellä ripuliin, tulee nestettä tarjota hänelle erityisen usein.