Minulla on paljon ystäviä. He kaikki merkitsevät minulle paljon, mutta silti kolme ystävääni erottuu joukosta. Heille voin kertoa kaiken mikä mieltä painaa. Myös heidän kanssaan olen jakanut ilot ja surut. Kerran meinasin menettää yhden heistä oman jääräpäisyyteni takia. Mutta siinä asiassa oli muitakin tekijöitä kuin minä, siihen
liittyi poikakaverini ja yksi
ystävistäni.
Poikakaverini ei tykännyt ystävästäni eikä ystäväni tykännyt yhtään hänestä. Minun piti jakaa aikani heidän kanssaan. Halusin viettää aikaa molempien kanssa yhtä paljon, mutta se oli mahdotonta. Halusin tehdä siitä lopun ja pyysin, että he voisivat jutella. Jos he eivät olisi jutelleet, en olisi jatkanut kauaa.
Mutta nyt he ovat kavereita ja minulle tosi tärkeitä. Sen minä opin, että kannattaa pitää huolta ystävistään. Ystävänne varmasti auttavat teitä ja ovat tukenanne. Tee sinä sama heille.
ENKELI