Toni Tevio vah­vis­taa OLS:n puo­lus­tus­ta

Joensuulaisessa salibandyn liigaseurassa Josbassa kuudetta kauttaan pelaava Toni Tevio siirtyy kesken kauden vahvistamaan loukkaantumiskierteeseen joutunutta OLS:aa. Sopimus on voimassa kuluvan kauden loppuun.

Joensuulaisessa salibandyn liigaseurassa Josbassa kuudetta kauttaan pelaava Toni Tevio siirtyy kesken kauden vahvistamaan loukkaantumiskierteeseen joutunutta OLS:aa. Sopimus on voimassa kuluvan kauden loppuun.

Tevio, 30, on kokenut puolustuspelaaja, jonka ominaisuuksiin kuuluvat hyvää liikkuvuus ja oikealta lähtevä laukaus, jota lähipiirit kehuvat räjähtäväksi. OLS:ssa Teviota odottaa iso rooli, sillä valmentaja Jerry Ruhanen suunnittelee tulokkaalle roolia paitsi ykköskenttään myös ykkösylivoimapeliin.

Kymmenen päivän karenssiajasta johtuen Tevio ei voi edustaa uutta seuraansa vielä ensi lauantain kotiottelussa lappeenrantalaista NST:tä vastaan. Ensimmäisen kerran Tevio pukeekin OLS:n keltaisen pelipaidan päälleen Tampereella 26. tätä kuuta pelattavaan otteluun Gunners - OLS.

Oululaisyleisölle Tevio pääsee esittämään osaamistaan ensimmäisen kerran tämän kuun viimeisenä päivänä, jolloin OLS saa vieraakseen vahvistuksensa entisen joukkueen Josban.

OLS on pelannut liigassa 12 ottelua. Otteluistaan se on voittanut viisi. Joukkueen sarjasijoitus on tällä hetkellä kahdeksas.

Joukkueen vakiopuolustajista solisluunsa murtanut Eero Männikkö ja ranteensa telonut Jussi Kuparinen joutuvat olemaan sivussa tositoimista vielä useiden viikkojen ajan.

Tevio muuttaa työn perässä uuteen kotikaupunkiinsa. Koulutukseltaan hän on "viittä vaille yhteiskuntatieteiden maisteri". Tiistaina varmistui, että Tevio aloittaa siviilityönsä Oulun seudun ammattikorkeakoulussa yritysten kehittämisprojektitehtävissä.

Ilmoita asiavirheestä