Alivaltiosihteeri Martti Hetemäki on tarttunut ongelmaan, jota monet vähättelevät: keskihintaisten asuntojen puutteeseen. Hänestä se haittaa jo talouskasvua. Arvio pitää paikkansa, mutta kuka tarttuu härkää sarvista?
Valtiovarainministeriön korkeat virkamiehet käyttävät nykyisin turhan harvoin yhteiskunnallisesti painavia tai muuten mieleen jääviä puheenvuoroja. Ikään kuin he olisivat luovuttaneet suosiolla julkisten avausten teon valtiosihteeri Raimo Sailaksen huoleksi.
Vaikka Sailaksen kanssa on vaikea kilpailla huomioarvossa ja sanonnan terävyydessä, olisi silti kohtuullista, että moni muukin rahaministeriön virkamies hoitaisi oman tonttinsa mahdollisimman hyvin ja avoimesti. Nykymaailmassa on lupa odottaa, etteivät virkamiehet istu työhuoneissaan tuppisuina tai puhu ympäripyöreitä, vaan nostavat asioita ja ongelmia tarvittaessa julkiseen keskusteluun.
Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki on tehnyt omalta osaltaan hyvän avauksen, kun hän kiinnitti Kauppalehden haastattelussa viime maanantaina huomiota asuntomarkkinoiden tilaan. Hänestä asuntojen kalleudesta on tullut uhka muutoin hyvälle työllisyyskehitykselle ja talouskasvulle.
"On onnetonta, jos meillä on edellytykset työllisyyden ja talouden hyvälle kasvulle, mutta tämä ei toteudu tekijäpulan vuoksi, Hetemäki sanoo. Työvoima ei liiku, kun ei ole kohtuuhintaisia asuntoja, ja niitä ei ole, koska rakentamiskelpoinen tonttimaa on liian kallista. Ongelma on erityisen paha pääkaupunkiseudulla, mutta eräät muut kaupungit tulevat perässä hyvää vauhtia.
Hetemäen huoli selittyy lähestyvillä budjettineuvotteluilla. Hän on nostanut niiden alla esiin tärkeän asian, johon hallitus voi yrittää vaikuttaa halutessaan. Vielä suurempia vaikuttajia ovat kuitenkin pääkaupunkiseudun kunnat sekä Oulu ja muut Suomen suuret kaupungit, joiden alueella tonttien kysyntä ylittää tarjonnan.
Hetemäen mainitsema pulma on todellinen juuri nyt. Sen näkee jokainen, joka sen haluaa nähdä. Esimerkiksi keskiviikkona julkaistu rakennuskustannusindeksi osoittaa, ettei asumisen kalleuden pääsyy ole rakennuskustannusten hinta.
Tonttimaan kalleus ei vaivaa Suomea ensimmäistä kertaa. Sama työvoimakapeikon aiheuttanut ilmiö on tuttu 1980-luvun lopun hulluista vuosista asti korkeasuhdanteen aikana. Jotkut saattavat muistaa, että Helsingin silloinen kaupunginjohtaja Raimo Ilaskivi lensi pienkoneella Helsingin taivaalla tonttimaata etsien ja SAK puuhasi protestiksi lyhyttä yleislakkoa.
Tonttimaan vähyyteen on toki yritetty puuttua vuosien varrella. Esimerkiksi Suvi-Anne Siimes kävi asuntoministerinä keskusteluja pääkaupunkiseudun kuntien edustajien kanssa, mutta valmista ei tullut, vaikka jokainen tietää, että kohtuuhintaisten asuntojen saanti pystytään turvaamaan vain tonttitarjontaa lisäämällä ja rakentamalla riittävästi asuntoja. Suuret kaupungit valvovat kuitenkin intressejään ja toimivat omista syistään jarrumiehenä -- Oulua myöten.
Hetemäen huoli on perusteltu, ja paine ongelman ratkaisuun vain kasvaa, jos ulkomailta on pakko tuoda työvoimaa Suomeen. Sille kun ei makseta palkkoja, joilla voi ostaa kalliita asuntoja suurista kaupungeista. Työvoimakapeikoista uhkaa tulla suuri riesa.
Kyse on nyt siitä, haluaako Matti Vanhasen hallitus tarttua härkää sarvista ja panna vauhtia kuntien kaavoitukseen. Vuosi sitten hallitus levitteli vain käsiään edeltäjiensä tavoin.