Suomen ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liitto (Samok) on valinnut puheenjohtajakseen ensi vuodeksi oululaisen Heikki Kaiston. Hän on 23-vuotias insinööriopiskelija Oulusta, jolla on kokemusta muun muassa Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan puheenjohtajana. Valinta tehtiin liittokokouksessa lauantaina Espoossa.
"Tänä vuonna ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat saivat lakisääteisen aseman. Useat opiskelijakunnat työskentelevät parhaillaan tämän muutoksen parissa. Tämä ei saa kuitenkaan estää meitä asettamasta tulevia tavoitteita. Opiskelijoiden asemassa riittää työtä", Kaisto sanoi.
Liittokokouksen julkilausuma korosti, että ammattikorkeakouluja ei tule valtiollistaa.
"Voidakseen toimia joustavasti ammattikorkeakoulut tarvitsevat tulevaisuudessa yhä enemmän toiminnallista ja taloudellista liikkumavaraa sekä autonomiaa. Valtiollistaminen pikemminkin haittaisi tätä kehitystä, kuin veisi sitä eteenpäin", kokous katsoi.