Mi­lo­se­vi­cin oi­keu­den­käyn­tiä ly­kät­tiin taas

Jugoslavian entisen presidentin Slobodan Milosevicin terveydentila on johtanut jälleen oikeudenkäynnin lykkääntymiseen. Milosevic, 62, kärsii korkeasta verenpaineesta.

Jugoslavian entisen presidentin Slobodan Milosevicin terveydentila on johtanut jälleen oikeudenkäynnin lykkääntymiseen. Milosevic, 62, kärsii korkeasta verenpaineesta.

Oikeudenkäynnin jatkumisen ajankohdasta ole tietoa.

Milosevicin piti aloittaa tänään oma puolustuksensa avauspuheenvuorolla YK:n sotarikostuomioistuimessa Haagissa.

Milosevicin avauspuheenvuorolle on annettu neljä tuntia aikaa, minkä jälkeen hän luultavasti esittelee ensimmäisen todistajansa. Milosevic on vaatinut todistajiksi muun muassa Britannian pääministeriä Tony Blairia, Saksan liitokansleria Gerhard Schröderiä ja Yhdysvaltain entistä presidenttiä Bill Clintonia.

Milosevic on antanut tuomioistuimelle luettelon yli 1 600 todistajasta, joiden kaikkien kuuleminen ei ole mahdollista 150 oikeudenkäyntipäivän aikana. Syyttäjä kutsui samassa ajassa 295 todistajaa.

Lähes kaksi vuotta kestänyt oikeudenkäynti on ollut keskeytyksissä helmikuusta, jolloin syyttäjät esittivät loppupuheenvuoronsa. Milosevicin puolustusosuutta on lykätty monta kertaa hänen terveytensä takia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä