Ete­lä-Li­ba­no­nin vaa­ral­li­sil­la alueil­la olleet suo­ma­lai­set tur­vas­sa

Kaikki Etelä-Libanonissa loukussa olleet suomalaiset on nyt saatu turvaan. Sunnuntaina Beirutiin saapuivat Daniella Chouman ja hänen kaksi pientä poikaansa. He lähtevät maanantaiaamuna Syyriaan itävaltalaisten bussikuljetuksen mukana.

Kaikki Etelä-Libanonissa loukussa olleet suomalaiset on nyt saatu turvaan. Sunnuntaina Beirutiin saapuivat Daniella Chouman ja hänen kaksi pientä poikaansa. He lähtevät maanantaiaamuna Syyriaan itävaltalaisten bussikuljetuksen mukana.

Chouman, ja pojat Hadi, 8, ja Karim, 4, olivat saarroksissa Zeftan kylässä Etelä-Libanonissa, minne he olivat tulleet kesälomalle Daniella Choumanin vanhempien luo. -- Olimme peloissamme varsinkin öisin, kun kuulimme pommituksia koko ajan. Pojat olivat hyvin peloissaan eivätkä voineet nukkua, Chouman kertoo. Äiti ja lapset pääsivät turvaan ranskalaiselle koululle Nabatijaan.

-- Ranskalaiset sanoivat, että koulu on turvallinen, koska he ovat sopineet Israelin kanssa, ettei sitä pommiteta. Heti koulun vieressä pommeja kuitenkin putosi, näimme kuinka ne räjäyttivät autoja, Chouman kuvailee.

Kerran he yrittivät lähteä taksilla Beirutiin. Taksi kuitenkin ehti ottaa toisen perheen kyytiinsä. Vähän matkan päässä siihen osui raketti. Kuljettajan vieressä ollut nainen kuoli ja kuski itse haavoittui vaikeasti.

Sen jälkeen Chouman pysyi lapsineen turvassa ja odotti, kunnes ranskalaiset järjestivät viiden bussin saattueen Beirutiin. -- Haluan mennä pian Suomeen leikkimään polkupyörälläni, nelivuotias Karim toivoo.

Ulkoasiainsihteeri Anssi Kullbergin mukaan kaikki pois haluavat suomalaiset on nyt saatu turvallisille seuduille.

Ilmoita asiavirheestä