EU-pu­heen­joh­ta­juus maksaa Suomelle50 mil­joo­naa euroa

Suomen ensi kesänä alkava puolen vuoden mittainen EU-puheenjohtajuuskausi maksaa runsaat 50 miljoonaa euroa. Puheenjohtajuuskaudellaan Suomi joutuu isännöimään kaiken kaikkiaan yli 3 300 kokousta, joista suurin osa pidetään Brysselissä ja Luxemburgissa. Ne ovat virallisia ministerineuvostojen, komiteoiden ja työryhmien kokouksia.

Suomen ensi kesänä alkava puolen vuoden mittainen EU-puheenjohtajuuskausi maksaa runsaat 50 miljoonaa euroa.

Puheenjohtajuuskaudellaan Suomi joutuu isännöimään kaiken kaikkiaan yli 3 300 kokousta, joista suurin osa pidetään Brysselissä ja Luxemburgissa. Ne ovat virallisia ministerineuvostojen, komiteoiden ja työryhmien kokouksia.

Suomessa pidetään runsaat sata kokousta, joista epävirallisia ministerikokouksia on kahdeksan. Suurin Suomen isännöimä kokous on Aasian maiden Asem-järjestön ja EU:n yhteinen huippukokous.



Tulot kokousvieraista
20 miljoonaa euroa


EU-puheenjohtajuussihteeristön päällikkö Anja Vilo kertoo, että Suomeen odotetaan yhteensä noin 20 000 kokousvierasta ja lisäksi lehdistöä, jonka määrä liikkunee 1 000- 2 000 toimittajan välillä.

Yhden kokousedustajan arvioidaan jättävän Suomeen noin 1 000 euroa. Silloin Suomen tulot ulkomaisista kokousvieraista olisivat yhteensä noin 20 miljoonaa euroa.

Suomesta on jo tähän mennessä varattu noin 40 000 majoitusvuorokautta kokouspaikkakuntien hotelleista.

"Kokousjärjestelyissä olemme jo hyvässä vaiheessa menossa. Kokouspaikkakunnat Suomessa on jo valittu", kertoi Anja Vilo järjestelyistä keskiviikkona Helsingissä.

"Nyt paikkakunnat voivat olla vuorovaikutteisia EU-sihteeristöön ja kertoa, mitä paikallisia erikoisuuksia kokouspaikkakunta voi tarjota vierailleen."

Edellinen Suomen puheenjohtajuus, loppuvuosi 1999, maksoi Suomelle yhteensä noin 64 miljoonaa euroa.



Suomen budjetti
muita pienempi


"Suomi näyttää olevan selviämässä pienemmällä budjetilla kuin muut EU-maat, sillä esimerkiksi Itävalta on budjetoinut omaan puheenjohtajuuteensa reilut 80 miljoonaa euroa, vaikka siellä alunperin lähdettiin alle 50 miljoonasta eurosta", kertoi Vilo.

Tällä hetkellä EU:n puheenjohtajuus on Britannialla ja vuodenvaihteessa se siirtyy Itävallalle ja ensi kesänä Suomelle.

Britit eivät ole antaneet tarkkoja tietoja EU-puheenjohtajuuden kokonaiskuluistaan. Julkisesti on vain kerrottu, että Britannia on käyttänyt 30 miljoonaa euroa, mutta summasta puuttuvat eri ministeriöiden omat EU-menot.

Pohjois-Suomen ensimmäinen EU-kokous pidetään 6.-7. heinäkuuta 2006 Rovaniemellä, jossa kokoontuu maatalouspolitiikkaan liittyvä maksajavirastokokous.

Ensimmäinen ministerikokous Suomessa on EU:n työ-, sosiaali- ja terveysministereiden epävirallinen kokous 6.- 8. heinäkuuta 2006 Helsingissä.

Oulun ensimmäinen iso kokous on epävirallinen maatalousministerikokous, joka pidetään 24.- 26. syyskuuta 2006. Kaiken kaikkiaan Pohjois-Suomessa järjestetään kaksitoista EU-kokousta Suomen puheenjohtajuuskaudella.

Suomen jälkeen puheenjohtajuus siirtyy Saksalle. Suomi on seuraavan kerran puheenjohtajuusvuorossa kevätkauden 2020.

Ilmoita asiavirheestä