Kan­sain­vä­li­seen luok­kaan

Viimeisetkin Pohjois-Suomen lentoasemista ovat saaneet kansainvälisen statuksen. Kuusamon ja Enontekiön asemat ovat nyt mukana tullihallituksen luettelossa.

Viimeisetkin Pohjois-Suomen lentoasemista ovat saaneet kansainvälisen statuksen. Kuusamon ja Enontekiön asemat ovat nyt mukana tullihallituksen luettelossa.

Jatkossa se helpottaa kansainvälisten lentojen järjestämistä, koska lennoille ei tarvitse anoa etukäteen lupaa. Asemien kansainvälisyydellä on suuri merkitys ennen kaikkea Lapin ja Kuusamon matkailulle, joka hakee kasvua ulkomailta.

Tullihallituksen päätös lisätä Kuusamo kansainvälisten asemien luetteloon kulkee pääjohtaja Tapani Erlingin mukaan yhtä jalkaa Suoperän rajanylityspaikan avaamisen kanssa.

"Tämä on etappi kokonaisuudessa, jossa toisessa päässä on Suoperän kansainvälistyminen mahdollisesti ensi vuonna. Näistä kahdesta saadaan matkailullisesti kiinnostava kokonaisuus", Erling totesi Kuusamossa.

Suoperässä on työssä kahdeksan henkilöä tullin palveluksessa. Vuoden alussa määrä nousee kolmella. He käyvät kansainvälisten lentojen aikana lentoasemalla hoitamassa tulliselvityksen.

Raja-aseman rakentaminen Venäjän puolella on myöhässä ja Venäjä on halunnut kaksi kuukautta lisäaikaa. Erlingin mukaan Suomesta on syytä valvoa hankkeen etenemistä ja tarvittaessa vauhdittaa hanketta korkealla poliittisella tasolla.



Tärkeä askel
matkailulle


Ilmailulaitoksen Pohjois-Suomen aluejohtaja Martti Oinas pitää asemien kansainvälistymistä erittäin tärkeänä pohjoisen matkailulle. "Nyt matkailun kasvulle ei ole esteitä ainakaan lentoliikenteen viranomaiskäytännössä. Voimme viestiä maailmalle, että asiat ovat kunnossa."

Kuusamossa charterlentoja on jo ollut muutamina vuosina. "Ne on saatu pelaamaan hyvällä yhteistyöllä. On hienoa, että tulli nyt edesauttaa asiassa."

Oinaan mukaan joulukuun aikana Lapin ja Kuusamon kentille laskeutuu 480 charterkonetta. Tuleva matkailukausi on vilkkain Kuusamon lentoaseman historiassa. Lentoaseman päällikön Ari Salmenkorvan mukaan suorilla charterlennoilla tulevien matkustajien määrä kasvaa voimakkaasti. Kun tänä vuonna heitä on 12 000, ensi vuonna määrä on 18 000.



Aseman tilat
käymässä ahtaiksi


Pari kertaa laajennetut aseman tilat alkavat olla niukat ja hankesuunnitelma uudelle laajennukselle on tehty.

Rahoitus sille toivotaan saatavan vielä tämän vuosikymmenen aikana. Vuosittain aseman kautta kulkee noin 100 000 lentomatkustajaa.

Joulukuun alussa Pariisista saapuva charter-lento avaa talven sesongin. Talven aikana lennetään Englannista ja Hollannista kaksi viikoittaista vuoroa aina maaliskuun lopulle saakka.

Tänä vuonna Kuusamo ei ole ollut suosiossa venäläisten joulumatkailukohteena, sillä yhtään lentoa ei ole tulossa Venäjältä. Sitä vastoin edellisvuosien tapaan odotetaan tulevaksi vuodenvaihteessa muutamaa lentoa Ukrainasta.

Ilmoita asiavirheestä