USA:n se­naa­til­ta odo­te­taan pää­tös­tä ho­mo­lii­tois­ta

Yhdysvaltain senaatin odotetaan vielä tällä viikolla äänestävän amerikkalaisten tunteita kuohuttavasta avioliittolaista. Se lisäisi perustuslakiin pykälän, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.

Lain kannattajat toivovat, että liittovaltion tasolla tehtävä päätös estäisi osavaltioita hyväksymästä uusia homoliittoja. Vastustajat toivovat juuri päinvastaista.

Homoliitoista on käyty kovaa vääntöä viime vuodesta lähtien, jolloin Massachusettsin korkein oikeus hyväksyi ne. Viime talvena San Franciscossa jaettiin parin viikon aikana tuhansia avioliittolupia homo- ja lesbopareille.

Lain hyväksymiseen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö senaatissa. Vain noin puolet senaattoreista on kertonut kannattavansa sitä, mutta etenkin republikaanipuolueen sisällä lobbaaminen on äänestyksen lähestyessä kiihtynyt. Senaatin puhelinlinjat ovat olleet tukossa tuhansien senaattoreita taivuttelevien soittajien takia.

Presidentti George W. Bush naulasi kantansa lauantaina pitämässään radiopuheessa. Bushin mielestä perinteistä avioliittoa pitää suojella lakiteitse.

Ilmoita asiavirheestä