Politiikka. No sehän on yhteisten asioiden hoitamista ja siksi tärkeää.
Ikävää ja vaivalloista, väittävät kuitenkin koulupojat Christian, Mathias ja Christoffer maanantain Dagens Nyheterissä. Sollentunalaispoikien kommentti tukee lehdessä olleen uutisjutun sisältöä: 14-15-vuotiaat eivät ole kiinnostuneita kunnallispolitiikasta tai poliittisista puolueista.
Ruotsalaispoikien kannanotoilla ei olisi suurtakaan merkitystä, elleivät nuorten ajatukset Suomessa kulkisi samoja reittejä. Lehden juttu kertoo nimittäin laajasta tutkimuksesta, jossa on selvitetty 70 000 nuoren poliittisia asenteita yhteensä 28 maassa, myös Suomessa.
Tutkimuksen viesti on selvä: pohjoismaiset nuoret ovat poliittisesti passiivisia. Ruotsalaisnuorista vain 21 prosenttia sanoo olevansa tulevaisuudessa valmiita liittymään puolueeseen tai tarttumaan kunnalliseen luottamustoimeen. Suomessa ja Norjassa prosenttilukema on vielä matalampi: 15.
Etelä-Euroopassa aktiivisuus on ihan toista luokkaa. Esimerkiksi kyproslaisista teini-ikäisistä 45 prosenttia voisi ajatella ryhtyvänsä kunnallispoliitikoksi, portugalilaisistakin 40 prosenttia.
Tulos ei Suomen osalta yllätä. Nuorten vähäisen mielenkiinnon politiikkaan on täällä voinut panna merkille jo vuosien ajan.
Innostus politiikkaan romahti 1980-luvun alussa ja oli silloin terve reaktio 1970-luvun ylikuumenneeseen tilanteeseen. Ei ollut tolkkua siinä, että opiskelija-asuntokohteen asukastoimikunnan vaaleissa oli kuusi poliittista ehdokaslistaa tai että jo varhaisteinit kulkivat kouluissa SKP-napit rinnassa tai Ole porvari -lätsät päässä. Noista ajoista saatu puoluepolitiikan vastainen rokotus kulkee yhä perintönä uusille sukupolville.
Ehkä on myös niin, että kun takavuosien nuoret poliitikonalut ovat vanhentuneet eikä uusia ole samaan tahtiin noussut tilalle, politiikka yksinkertaisesti näyttää keski-ikäisten touhulta.
Vai ovatko asiat Pohjoismaissa niin hyvin, että osallistuminen päätöksentekoon tuntuu täällä yksinkertaisesti tarpeettomalta?
Tutkimuksen ruotsalaisilla tekijöillä on oma, huolestunut päätelmänsä Pohjolan nuorten passiivisuudesta. "Usko siihen, että voi tulla kuulluksi tai antaa oman panoksensa (poliittiseen päätöksentekoon), on pohjoismaisissa demokratioissa kaikkein heikoin."
Ja tutkijan huoli vain kasvaa, kun hän kertoo lehdessä seuraavan ikävän tutkimustuloksen. Pohjoismaiset nuoret olivat yhtä valmiita ajamaan läpi poliittisia tavoitteita laittomin keinoin kuin toimimalla poliittisessa päätöksenteossa. Laittomat keinot tosin eivät olleet sen rajumpia kuin talojen valtaaminen ja poliittisten kannanottojen töhertäminen seiniin. Ja valmius näihinkin laittomiin toimiin oli laimeaa luokkaa.
Juuri tällä hetkellä puolueet ja valitsijayhdistykset haalivat ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Odotettavissa on vahingoniloista virnuilua, jos ne eivät tälläkään kerralla saa nuoria innostumaan ehdokkuudesta.
Ei ehkä kannattaisi virnuilla. Ei puolueita tarvitse sääliä, mutta on yksiselitteisesti nuorten tappio, jos heidän äänensä jää valtuustoissa kuulumattomiin. Keski-ikäisten ja vanhempien näkökulma on aina toisenlainen, vaikka he nuoria yrittäisivätkin muistaa.