Australialainen sanomalehti syyttää jordanialaisnaisen ns. kunniamurhasta kertovan menestyskirjan kirjoittajaa keksityn tarinan markkinoimisesta totena.
Sydney Morning Herald -lehden selvityksen mukaan kirjailija Norma Khouri ei olisi todellisuudessa joutunut pakenemaan Jordaniasta ystävättärensä kunniamurhan jälkeen 1990-luvulla kuten hän kertoo muistelmakirjassaan, joka on julkaistu suomeksikin.
Khouri kiistää lehden väitteet. Hän vakuutti lehdelle antamassaan lausunnossa pysyvänsä sen takana, mitä hän on kirjoittanut ja todistavansa tarinansa paikkansapitävyyden tulevaisuudessa.
Lehden mukaan jordanialaissyntyinen Khouri olisi todellisuudessa muuttanut vanhempiensa mukana kolmivuotiaana Yhdysvaltoihin, missä hän oli avioitunut ja elänyt vuoteen 2000 asti. Kirjassa Khouri kertoo perustaneensa vuonna 1990 kampaamon yhdessä muslimiystävättärensä Dalian kanssa kotikaupunkiinsa Ammaniin. Kirjan mukaan oma isä surmasi perheen kunnian takia Dalian, koska tämä rakastui kristittyyn mieheen.
Khourin kirjaa on myyty Australiassa liki 200 000 kappaletta, ja Khouri myös asuu Australiassa.