Cher jatkaa jää­hy­väis­kier­tuet­taan

Kevyen musiikin historian pisimpiin hyvästelyihin kuuluva Cherin jäähyväiskiertue jatkuu jatkumistaan.

Kevyen musiikin historian pisimpiin hyvästelyihin kuuluva Cherin jäähyväiskiertue jatkuu jatkumistaan. Kiertueen piti päättyä jo viime syksynä, mutta Cher ei hevillä jätä yleisöään rauhaan. Perjantaina hän aloitti jälleen yhden uuden keikkarupeaman. Tällä kertaa kiertue kattaa 33 esiintymistä.

"Cherillä on kiertueella hauskaa ja pääsyliput menevät hyvin kaupaksi. Kaikki viihtyvät hyvin, joten miksi lopettaa", Cherin kiertueen järjestävän Clear Channel Entertainmentin edustaja Brad Wavra kyselee.

Eikä ole kirkossa kuulutettu, että Cher lopettaisi esiintymisiään edes nyt meneillään olevan 33 keikan kokonaisuuden jälkeen.

"Jos hän jatkaa esiintymistä vielä näiden konserttien jälkeen, meidän on kai pantava kiertueen nimeksi Never Can Say Goodbye", pohdiskelee Wavra, jonka mielestä ilmeisesti on mahdollista, että Cherille on tulevaisuudessakin ylivoimaista sanoa yleisölleen näkemiin.

Kesäkuussa Cherin piti esiintyä Helsingissä, mutta konsertti jouduttiin siirtämään artistin kurkkukivun takia. Lopulta konsertti peruuntui kokonaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä