Britanniassa paljastunut hanke matkustajakoneiden räjäyttämiseksi muistuttaa hämmästyttävästi Filippiineillä yli kymmenen vuotta sitten valmisteltua vastaa yritystä. Tuolloinkin kohteeksi oli valittu amerikkalaisyhtiöiden koneet ja aseeksi nestemäiset räjähteet.
Boijinka-nimellä kutsutun operaation taustavoimana pidetään al-Qaidaa ja sen suunnittelijoihin lukeutui mm. Ramzi Jusef. Hänet tuomittiin sittemmin elinkautiseen vankeusrangaistukseen New Yorkin World Trade Centeriin vuonna 1993 tehdyn pommi-iskun suunnittelusta.
Jusefin ryhmän tarkoituksena oli kuljettaa nestemäiset pommit tammikuussa 1995 kaikkiaan yhteentoista amerikkalaiseen matkustajakoneeseen, jotka olivat palaamassa Aasiasta Yhdysvaltoihin. Pommien ajastimena olisi ollut digitaalinen rannekello, voimanlähteenä tavallinen patteri ja sytyttimenä hehkulampun hehkulanka.
Jusef ilmeisesti kokeili pommien toimivuutta joulukuussa 1994, kun hän kuljetti piilolasinestepulloon kätkettyä nitroglyseriiniä japanilaiseen matkustajakoneeseen. Istuimen alle sijoitettu viritelmä räjähti sen jälkeen kun Jusef oli jäänyt koneesta pois välilaskun aikana.
Räjähdyksessä kuoli yksi matkustaja ja kymmenen haavoittui, mutta kone kykeni tekemään pakkolaskun Okinawan lentokentälle.
Ryhmän päähyökkäys kuitenkin paljastui ennen aikojaan kun terroristien pommitehtaakseen vuokraama asunto Manilassa syttyi tuleen.