Mansikkaa kiusaavan harmaahomeen biologisesta torjuntakokeilusta on saatu lupaavia tuloksia Pohjois-Savossa. Kesän aikana kolmella marjanviljelytilalla toteutetussa testissä valjastettiin marjojen kukissa pörränneet mehiläiset kuljettamaan mukanaan harmaahomeen kasvua luonnonmukaisesti ehkäisevää torjuntamikrobia.
Kokeilussa viljelmien laidalla sijaitseviin mehiläisten pesiin asennettiin torjuntamikrobin levityslaite. Pesästä ulos tullessaan mehiläisten karvoitukseen tarttui jauhemaista mikrobimassaa. Kun mehiläiset pistäytyivät kukissa, torjuntamikrobia tarttui niihin estäen harmaahomeen kasvua ja suojaten kypsyvää marjaa homeelta. Saatujen kokemusten perusteella biologinen torjunta vaikuttaa tavanomaista kemiallista hometorjuntaa tehokkaammalta. Tutkimuksessa verrattiin biologista menetelmää kemialliseen torjuntaan sekä kemiallisen ja biologisen torjunnan yhteisvaikutukseen. Yhdessä pelto-osassa ei käytetty minkäänlaista homeen torjuntaa.
-- Biotorjunnalla päästiin vähintään yhtä hyvään tulokseen kuin kemiallisella menetelmällä, selvittää professori Heikki Hokkanen Helsingin yliopistosta.
Erityisen tehokas oli biologisen ja kemiallisen hometorjunnan yhteisvaikutus. Esimerkiksi yhdellä tilalla täysin ilman torjuntaa olleella pellolla 15 prosenttia mansikoista kärsi homeesta. Kun käytettiin biologista ja kemiallista torjuntaa yhdessä, hometta oli ainoastaan 0,3 prosentissa mansikoista.
Kohdistuu täsmälleen oikeaan paikkaan
Mehiläisten avulla tapahtuvan biologisen hometorjunnan hyvä puoli on, että se kohdistuu juuri oikeaan kohteeseen eli kukkaan. Sen sijaan kemialliset torjunta-aineet eivät saata levitettäessä aina osua oikeaan paikkaan.
Professori Hokkanen aikoo jatkossa kehittää biologista torjuntamenetelmää. Tavoitteena on saada siitä keino monien kasvitautien ja tuholaisten torjuntaan. Ensi kesänä torjuntakokeiluja jatketaan siten, että mukaan otetaan lisää maatiloja. Kokeilut on tarkoitus laajentaa myös vadelmaviljelmille.
Tutkimuksen toteuttaa Helsingin yliopisto, ja sen rahoittavat Hunajainen Marja-Suomi -hanke sekä Marjaosaamiskeskus. Projektissa ovat mukana myös marjanviljelijöiden ja mehiläishoitajien yhdistykset. Harmaahome on kasveihin tarttuva sienitauti, joka on yleinen varsinkin puutarhamansikassa. Home ilmenee aluksi valkoisina pisteinä, jotka muuttuvat pian harmaiksi. Harmaahome viihtyy kosteudessa ja varjoisassa paikassa.