Syyskuun alussa kansantanssiyhtye Rimpparemmin taiteellisen johtajan saappaisiin hyppää kaustislaiset juuret omaava kansantanssija ja muusikko Jarkko Peltola.
Viimeiset yhdeksän vuotta Peltola on toiminut pianonvirityksen opettajana Arlainstituutissa Espoossa.
Virkavapaa opettajan työstä ja määräaikainen työsopimus Rimpparemmissä on aluksi vuoden mittainen.
"Rimpparemmi on yksi alansa edelläkävijöistä ja siksi haasteellinen pesti. Olen yhteisöllisen johtamisen kannalla ja teen työtä sen eteen, että tanssijat ja pelimannit saavat hyvät ja turvalliset puitteet toteuttaa itseään", Peltola kiteyttää.
Koreografin työssä Peltolaa kiehtoo tällä hetkellä perinteisen kansantanssin näyttämölle asettamisen problematiikka. Esitettävän tanssimateriaalin valinnoissa uusi johtaja penää kunkin perinnealueen tyylitietoutta.
"Samoin kaipaan tanssin ja musiikin syvempää yhteyttä toisiinsa. Eli esimerkiksi kerätään käytettävät melodiat samoilta alueilta ja käytetään näille tyypillisiä soittimia."
Musiikki ei ole itse viulua soittavalle Peltolalle pelkästään tanssia säestävä elementti, vaan sanojensa mukaan "nautittavaa soittoa joka toimii myös omillaan". Rimpparemmin muusikoita luotsaa jo toista vuotta kaustislainen Valtteri Valo.
Aiempi kosketus Rimpparemmiin Jarkko Peltolalla oli 1990-luvun puolivälin tienoilla, jolloin hän tanssi ryhmässä reilut kolme vuotta.
Unkarilaisen tanssin suosikkilajikseen myöntävä tanssimestari on opiskellut viime vuodet myös argentiinalaisen tangon haasteellisia kuvioita.
"Tässä lajissa mahtavaan musiikkiin yhdistyy improvisaatio, liikkeen haasteellisuus ja daamin viemisen taide", hehkuttaa Peltola.
Viimeiset kuusi vuotta Rimpparemmi on ollut Suomen ainoa valtion säännöllistä tukea saava ammattiryhmä.
Peltola tunnustaa myös ammattilaisuuden nimeen, mutta monimuotoisena käsitteenä. "Se voi olla kansantanssin esittämistä, opettamista, tanssien keräämistä ja tutkimista, perinteen uudistamista ja ehkä suunnan näyttämistä harrastajaryhmille."
Jarkko Peltola vastaa kansantanssiteatteri Rimpparemmin lisäksi myös yhdistyksen junioriryhmien kouluttamisesta.