Sitä saa mitä tilaa, sanotaan.
Tuskin perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tilasi itselleen vaalikauden mittaista lapsenlikan ja selittelijän hommaa ottaessaan viime vaaleissa Tony Halmeen ehdokaslistalle. Halme on yksityiselämän tempauksillaan ja törttöilyillään aiheuttanut Soinille jatkuvaa päänsärkyä.
Tuskinpa lähiöväki Helsingin Jakomäestä ja muista pääkaupungin itäisistä osista tilasi sellaista Halmetta eduskuntaan kuin mitä on nähty. Toivoa ainakin sopii, vaikka Halmeen äänestäjissä iso joukko oli politiikan valtavirtauksia vastaan protestoivia.
Kansan edustaminen ja etujen puolustaminen on Halmeella reilun kolmen vuoden aikana jäänyt vähille. Julkisuutta on kyllä tullut juhlimisista, ammuskelusta ja rattijuopumistuomioista. Eduskunnassa Halme on kuulunut takarivin hiljaisiin taaveihin.
Vaalikauden alussa puheet kyllä olivat pontevia ja lupaukset suuria, mutta sanat ja teot eivät ole kohdanneet toisiaan.
Halme kertoi nyt Ilta-Sanomissa jättävänsä eduskunnan. Hän ilmoitti, ettei todennäköisesti asetu ehdokkaaksi maalisvaaleissa. Halme sanoo olevansa lähtöpäätöksestään "melko varma".
Toivottavaa olisi, että hän olisi aivan varma. Olisi jo katsonut peiliin ja miettinyt asian loppuun asti niin, ettei päätöstä taas kerran tarvitse pyörtää muutaman viikon tai kuukauden päästä. Lähden, en lähdekään -vei-
vausta on jo kuultu. Nyt soisi päätöksen pitävän.
Tämä on ollut yksi keskeinen syy siihen, ettei Soinikaan ole hoputtanut Halmeelta ilmoitusta. Hän ei halunnut Halmetta viime viikonvaihteessa Ikaalisissa pidettyyn puolueneuvoston kokoukseenkaan, jossa pohjustettiin tulevaa vaalikampanjaa. Halme olisi varastanut shown, mutta Soinikaan ei voinut olla varma miten.
Soini päätti antaa Halmeelle aikaa tehdä "ainoa oikea" päätös rauhassa ja miettiä sanat sen kertomiseen kunnolla. Halme ei malttanut, vaan tuli ulos puolinaisella ilmoituksella.
Hän kaavailee vaihtavansa kansanedustajan työt viihdebisnekseen. Se varmasti onkin enemmän Halmeen omaa alaa kuin politikointi.
Täytyy toivoa, että puolueet ottavat tapaus-Halmeesta laajemminkin opiksi. Julkkis kuin julkkis kelpaa liian herkästi ehdokaslistoille. Tarkoitus tietysti on kerätä hänen avuillaan ääniä puolueelle. Kannattaa kuitenkin muistaa se, että aina joku julkkis lipsahtaa läpikin.
Soini on huokaillut, että puolueen johtaminen on niin kovaa hommaa, ettei siinä ehdi lapsenlikkana olla.
Entä jos Halmeen kruununprinssiksi mainittu Carl Danhammar, joka on puolueen listalla Pirkanmaalla, pääsee läpi? Värikäs liikemies on kruunattu Ghanassa prinssiksi, ristitty Viron kohulehdissä Eestin Elvikseksi, lukenut tiilenpäitä Ruotsissa, toiminut Matti Nykäsen ex-managerina ja sanonut ihailevansa Adolf Hitleriä.
Lapsenlikalla voi olla töitä tiedossa.