Ruotsi hel­pot­ti die­sel-au­to­jen ve­ro­tus­ta

Ruotsissa on perinteisesti suhtauduttu diesel-käyttöisiin henkilöautoihin valtiovallan taholta vielä nurjemmin kuin Suomessa. Dieseleiden osuus henkilöautokaupasta onkin ollut maassa yksi koko Euroopan heikoimpia, jopa alle Suomen tason.

Ruotsissa on perinteisesti suhtauduttu diesel-käyttöisiin henkilöautoihin valtiovallan taholta vielä nurjemmin kuin Suomessa. Dieseleiden osuus henkilöautokaupasta onkin ollut maassa yksi koko Euroopan heikoimpia, jopa alle Suomen tason.

Nyt tilanne on kuitenkin nopeasti muuttunut. Tämän vuoden aikana Ruotsi on kirinyt Suomen lähes kiinni dieseleiden osuudessa.

Muutos on lisäksi selvä. Vielä viime vuoden alussa dieseleiden osuus Ruotsissa oli 8,9 prosenttia henkilöautojen ensirekisteröinneistä, kun se tämän vuoden tammi-heinäkuussa oli jo 17,1 prosenttia.

Dieseleiden kiinnostavuutta Ruotsissa on lisännyt uusi verohelpotus vähäpäästöisille uusille dieselautoille, joka astui voimaan viime kuun alussa. Suomessakin tämän suuntaisesta liikkeestä on puhuttu jo pitkään, mutta käytäntöön asti puheet eivät millään tunnu ulottuvan.

Suomessa tammi-kesäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 19,4 prosenttia oli dieselkäyttöisiä. Viime vuonna vastaavana aikana dieseleiden osuus oli 17 prosenttia, eli Suomessakin dieseleiden osuus kasvaa vähitellen huolimatta käyttövoimaverosta.

Suomi on silti vielä kaukana muusta Euroopasta, jossa dieselhenkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä oli viime vuonna lähes 50 prosenttia. Belgiassa ja Luxemburgissa dieseleiden osuus oli reippaasti yli 70 prosenttia.

Ainoastaan Kreikassa ja Ruotsissa dieselautojen osuus on vielä pienempi kuin Suomessa.

Heinäkuussa uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin 10 663 kappaletta, mikä on 6,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Vuoden alusta lukien henkilöautoja on ensirekisteröity 96 962 kappaletta, mikä tarkoittaa sitä, että uusien henkilöautojen rekisteröintimäärä on viime vuotta jäljessä vain 0,8 prosenttia.

Autoliikkeissä mietitään joka tapauksessa jo tiukasti, päästäänkö henkilöautokaupassa sittenkään alkuvuonna asetettuun 150 0000 auton tavoitteeseen.

Autoalan tiedotuskeskus pitää myönteistä asennetta edelleen yllä toteamalla, että alan tilauskanta on kehittynyt kesän aikana myönteisesti ja on nyt korkeampi kuin keväällä.

Pakettiautojen ensirekisteröinnit lisääntyivät viime vuoden heinäkuuhun verrattuna 20,8 prosenttia eli 1 003 kappaleeseen. Vuoden alusta lukien on rekisteröity 9 308 uutta pakettiautoa, mikä tarkoittaa sitä, että pakettiautokauppa on 8,5 prosentin kasvuvauhdissa.

Kuorma- ja linja-autojen rekisteröinnit sen sijaan laahavat jäljessä viimevuotta.

Autokaupan painopiste tuntuu tällä hetkellä olevan selkeästi Etelä-Suomessa. Uusimaa, Itä-Uusimaa ja Varsinais-Suomi porskuttavat selvimmin myötäisessä.

Pohjoisen maakuntien osuus on edelleen aika heikko. Lapin myynti on laskenut 9,0 prosenttia. Lähes yhtä heikosti menee Etelä-Karjalassa, miinusta 8,6. Kolmanneksi eniten myynti onkin pudonnut sitten Pohjois-Pohjanmaalla: -6,0 prosenttia.

Pohjois-Pohjanmaan veturi Oulu on linjassa koko maakunnan kanssa. Henkilöautomyynti on pudonnut 5,9 prosenttia ja kun koko maankunnassa on tehty 317 kauppaa viime vuotta vähemmän, Oulun osuus pudotuksesta on noin puolet eli 148 autoa.

Toisaalta Ouluun on myyty sekä paketti- että kuorma-autoja enemmän kuin viime vuonna, joten tältä osin ainakin elinkeinoelämästä tulevat signaalit ovat edelleen myönteisiä.

Ilmoita asiavirheestä