Kymmenen kilon painonnousu saattaa amerikkalaistutkimuksen mukaan alentaa miehen hedelmällisyyttä jopa noin 10 prosenttia. Ylipainon yhteys alentuneeseen hedelmällisyyteen oli yhtä voimakas nuorilla ja vanhemmilla miehillä.
Tutkimustulos ei näytä selittyvän miehen erektiohäiriöillä tai naisen ylipainolla. Kansainvälisessä Epidemiology-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin 1 468 maanviljelijäperheen hedelmällisyyteen ja raskauden viivästymiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusryhmässä oli mukana vieraileva tutkija Markku Sallmén Työterveyslaitoksesta.
Jo aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että naisen ylipaino alentaa hedelmällisyyttä. Useissa tutkimuksissa ylipainoisilla miehillä on todettu heikentynyt siemennesteen laatu ja muutoksia sukuhormonitasapainossa. Miehen ylipainon vaikutusta raskauden viivästymiseen ei ole aiemmin tutkittu.
Tutkimukseen kutsuttiin ne Iowan ja Pohjois-Carolinan osavaltioiden maanviljelijät puolisoineen, jotka käyttivät viljelytyössä torjunta-aineita. Tutkimus rajattiin viljelijäpareihin, joissa vaimo oli alle 40-vuotias ja joilla oli raskausyritys neljän viime vuoden aikana. Hedelmällisyys katsottiin alentuneeksi, jos pari ei ollut käyttänyt ehkäisyä kyselyä edeltäneen vuoden aikana ja raskaus ei alkanut tai raskauden alkamiseen kulunut aika oli yli vuoden.
Hedelmällisyys voi heikentyä monesta syystä
Miehen painoindeksin kolmen yksikön nousu eli noin 10 kilon painonnousu laski hedelmällisyyttä noin 10 prosenttia. Tutkimuksessa otettiin huomioon useita tekijöitä, joiden tiedetään alentavan hedelmällisyyttä, kuten naisen painoindeksi ja molempien puolisoiden tupakointi, alkoholin käyttö sekä altistuminen torjunta-aineille ja liuottimille.
Heikentyneen hedelmällisyyden taustalla saattaa olla siemennesteen laatu tai häiriöt sukuhormonitasapainossa. Painonlisäys voi myös kohottaa kivesten lämpötilaa, mikä tunnetusti haittaa siittiötuotantoa ja siten vaikuttaa raskauden alkamiseen. Nyt tehdyssä tutkimuksessa ei kysytty seksuaalista aktiivisuutta. On mahdollista, että se on alhaisempi ylipainoisilla kuin normaalipainoisilla miehillä.
Tutkimustulos on vielä vahvistettava lisätutkimuksissa. Silloin on myös mitattava painoindeksi ja muut hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät raskausyrityksen alussa. Niin ikään on tärkeä tietää, paraneeko miehen hedelmällisyys painon laskiessa.
Lapsettomuudesta kärsii jossain elämänsä vaiheessa noin viidennes pareista ja tahtomattaan lapsettomiksi jää arviolta viisi prosenttia lasta haluavista pareista. Hedelmöityshoidot ovat kalliita ja vain noin viidennes hoidoista johtaa toivottuun tulokseen.