Vuonna 1946 perustetun Aavasaksan Kisan syntyvaiheet liittyvät toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin seura- ja yhdistystoiminta oli erittäin vilkasta.
"Kisan historiasta nousee kaksi merkittävää vaikuttajaa: ensimmäinen puheenjohtaja Lauri Marjeta ja yli kolmasosan seuran puheenjohtajana toiminut Vilho Viippola", vuodesta 1998 Kisan puheenjohtajana toiminut Tero Hyttinen kertoo.
Hyttinen on koonnut yhdessä Arto Heikan kanssa 43-sivuisen Kisan historiikin, jota puheenjohtaja nimittää vaatimattomasti vihkoseksi.
"Olemme keränneet myös paljon vanhoja valokuvia, joista on pääasiassa vastannut Hannu Laitinen. Hän on toiminut Kisassa nuoresta pojasta lähtien, ja 1950-1960-luvuilla hän oli myös puheenjohtajana", Hyttinen valaisee.
"Kunnianhimoisena tavoitteena olisi painattaa kirja Kisan historiasta kuvineen", Hyttinen suunnittelee.
Työväen Urheiluliiton alaisuuteen perustetun Kisan alkuvaiheen ohjelmistoon kuuluivat hiihto ja yleisurheilu. Nykyisin yleisseurassa on viisi aktiivista jaostoa: hiihto-, yleisurheilu ja kuntoilu-, voimailu-, pyöräily- sekä naisjaosto. Lajivalikoima on elänyt vuosikymmenten kuluessa huomattavastikin.
"Meillä oli 1960-luvulta aina seuraavan vuosikymmenen puoleenväliin saakka maakuntasarjassakin pelannut lentopallojoukkue. Jääkiekko oli mukana samoihin aikoihin, mutta kiekkoilu hiipui Kisassa 1970-luvun puolivälin tienoilla, kun pelaajat siirtyivät edustamaan naapuriseuraa Et-Po 72 ry:tä", Hyttinen tarkentaa.
Voimanosto tuli valikoimaan virallisesti vuonna 1980, kun nykyinen varapuheenjohtaja Arto Heikka oli opiskeluaikanaan Rovaniemellä tutustunut lajiin.
"Ari Hokkasesta kehittyi yksi Euroopan parhaimmista nuorten sarjojen nostajista 1980-luvulla. Hänen nimissään on edelleenkin maastanoston SE vuodelta 1983", Hyttinen kertoo.
Kisa järjesti yhdessä Suomen Voimanostoliiton kanssa viime vuoden toukokuussa naisten voimanoston MM-kisat, ja kolmen vuoden kuluttua ovat vuorossa sekä naisten että miesten EM-kisat.
"Talkootyöllä on seurassamme edelleen iso merkitys. Rahoitamme sillä toimintaamme ja tietysti talkoilla pyöritetään omat tapahtumat", Hyttinen korostaa.
Viime vuoden lopulla Kisan jäsenrekisterissä oli 548 henkilöä.
"Ainahan seuratyö on aaltoliikettä. 1990-luvun laskusuhdanteen jälkeen elämme nyt 2000-luvulla voimakasta kasvun aikaa. Jos Kisan jäsenmäärän suhteuttaa Ylitornion väkilukuun, on meillä jäseninä reilu 10 prosenttia kuntalaisista", Hyttinen summaa.
Aikaisempien vuosikymmenten urheiluhengestä ja persoonallisuuksista löytyy osuva kuvaus Kisan historiikista:
"Hyrkkään Niilo teki itse sukset puusta. Hän hiihti Kopanmäestä Haapakoskelle, osallistui siellä kilpailuihin ja hiihti kilpailun jälkeen takaisin kotiinsa."
Aavasaksan Kisan 60-vuotisjuhlallisuuksia vietetään tänään kello 12.00 alkaen Kisan majalla.