Kemira kerää osa­ke­an­nil­la 200 mil­joo­naa euroa

Vesikemiaan keskittyvä Kemira hankkii osakeannilla noin 200 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Yhtiön hallitus ehdotti omistajille suunnatun osakeannin järjestämistä yhtiön kasvustrategian tukemiseksi. Kemiran neljä suurinta osakkeenomistajaa tukee antia.

Kemira hakee uutta pääomaa kasvun tueksi.

Kemiran osakkeista 48,7 prosenttia omistavat Oras Invest, Solidium, Varma ja Ilmarinen ovat sitoutuneet merkitsemään osakkeita annissa. Ne ovat lisäksi luvanneet ostaa enintään 48,7 miljoonalla eurolla uusia osakkeita, jotka mahdollisesti jäävät merkitsemättä.

Toimitusjohtaja Harri Kermisen mukaan osakeanti mahdollistaa Tikkurilan osakkeiden pörssilistaamisen markkinatilanteen salliessa. Suunnitelman mukaan Kemira jakaa huomattavan enemmistön Tikkurilan osakkeista osinkona Kemiran osakkeenomistajille.

Kemiran hallitus kutsui ylimääräisen yhtiökokouksen koolle marraskuun 23. päiväksi. Osakeannin ehdot julkistetaan silloin, jos yhtiökokous hyväksyy annin toteuttamisen. Suunnitellun osakeannin pääjärjestäjinä toimivat Nordea ja SEB Enskilda.

Ilmoita asiavirheestä