Talkootyöstä tarvitaan yksiselitteiset pelisäännöt. Yleishyödyllisten yhdistysten toimintaa ei pidä vaarantaa liialla tiukkuudella.
Suomen kielen perussanakirja kutsuu talkoiksi esimerkiksi kyläkunnan tai työtovereiden vapaaehtoista työntekotilaisuutta, johon tavallisesti liittyy autettavan tarjoama kestitys mutta ei palkkaa. Asia vaikuttaa selvältä, mutta juridiikan ja etenkään verotuksen kannalta kielitieteilijöiden määritelmällä ei päästä vielä puusta pitkään. Siksi Suomessa on jälleen kerran herännyt keskustelu talkootyön verotuksellisesta kohtelusta.
Ongelma syntyy käytännössä siitä, että perinteisen työntekoa seuraavan kestityksen lisäksi talkootyöksi kutsuttavassa toiminnassa liikkuu nykyään myös rahaa. Siitä edetäänkin jo hankalaan kysymykseen, kuka tai ketkä voivat tehdä talkootyötä ja ottaa vastaan siitä saatavan palkkion maksamatta veroa. Sanan alkuperäisessä merkityksessähän talkootyöstä ei ole maksettu korvausta. Talkoita tehtiin ennen ruoka- ja juomapalkalla.
Verohallinnon ohjeistukset yleishyödyllisten yhteisöjen verovapaudesta ovat aiheuttaneet tulkintaongelmia eri puolilla Suomea. Näiden yhdistysten varainhankinta perustuu pitkälle talkootyöhön. Muutamat verotuskiistat ovat jo menossa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Siksi ministeri Ulla-Maj Wideroosin Kalevassa peräämät selkeät pelisäännöt ovat epäilemättä tarpeen. Toivottavasti ohjeet todellakin saadaan voimaan ensi vuoden alusta.
Verottajan mukaan talkootyö on yleensä korvauksetta tehtävää "jokamiehentyötä" kuten sadonkorjuutöitä tai yksinkertaisia rakennustöitä, jotka eivät edellytä erityistä ammattitaitoa. Silti myös vastikkeellinen työ voidaan hyväksyä talkootyöksi. Verottomaksi hyväksytään tämänhetkisen ohjeen mukaan perinteinen talkootyö sekä "tietyin edellytyksin" rekisteröidyn yleishyödyllisen yhdistyksen hyväksi tehtävä työ.
Näitä mahdollisuuksia ovat vanhastaan käyttäneet varainhankinnassaan hyväkseen muun muassa urheiluseurat ja hyväntekeväisyysjärjestöt. Niiden toiminnan joutuminen vaikeuksiin verottajan liian tiukkojen tai vaihtelevien tulkintojen takia ei ole kenenkään etu. Useimmat yleishyödylliset yhdistykset todellakin aidosti palvelevat yleistä hyötyä.
Jos esimerkiksi urheiluseuran mahdollisuudet hankkia varoja junioritoimintaan heikkenevät, valtion tai kuntien pitäisi pystyä vastaavasti tarjoamaan menettäjille lisää suoraa tukea. Muuten näiden seurojen toiminta joutuu vaikeuksiin. Se ei voi olla intohimoisempienkaan veroviranomaisten taikka valtiontaloudesta huolehtivien poliitikkojen tavoite. Ainakin Wideroosin sanojen mukaan normaali talkootyö urheilu- ja nuorisoseuroissa saa jäädä verovapaaksi. Linjaus on oikea.
Aivan perusteetonta ei toki ole yrittäjien ärtymys, kun he katsovat talkootyön vääristävän kilpailua ja kaventavan heidän leipäänsä. Muuttofirman omistaja voi seurata kitkeränä, kun urheiluseuran miehet kantavat huonekaluja uuteen kerrostaloon tai yksityinen kahvilanpitäjä nyreksiä yhdistysten pienimuotoista kahvilatoimintaa. Toisaalta tällainen talkootoiminta ei ole mitään uutta, eikä sen määrä ole viime aikoina sanottavasti kasvanut.
Tasapaino yleishyödyllisten yhdistysten hoitaman talkoourakoinnin ja normaalin yritystoiminnan välillä lienee "markkinoilla" tällä hetkellä olemassa. Jos talkootyöstä kasvaisi nopeasti yrittäjien toimintaa koko ajan laajemmin haittaava ilmiö, siihen voisi olla perustellumpaa puuttua verotuksellisin keinoin. Nyt vapaaehtoistyön tulevaisuutta ei pidä vaarantaa.