Lokakuu oli tavanomaista viileämpi suurimmassa osassa Suomea. Kylmintä oli Lapissa, jossa kuukauden keskilämpötila oli pakkasen puolella. Lämpimintä oli Ilmatieteen laitoksen mukaan lounaassa ja länsirannikolla.
Pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden kylmintä oli Suomenselän alueella ja Etelä-Lapissa. Näillä alueilla keskilämpötila oli paikoin yli kaksi astetta normaalia alempi. Vain käsivarren Lapissa ja pohjoisimmassa Lapissa oli hieman tavanomaista lämpimämpää.
Lokakuun lopussa terminen talvi oli alkanut Lapissa ja suurimmassa osassa Oulun lääniä, mikä on jonkin verran tavanomaista aikaisemmin.
Kuukauden sademäärä jäi suurimmassa osassa maata tavanomaista niukemmaksi. Poikkeus tästä olivat etelärannikko ja maan kaakkoisosa, joissa satoi puolitoistakertainen määrä tavanomaiseen nähden. Vähimmille sateille jäätiin Keski- ja Pohjois-Lapissa.
Vedenkorkeudet puolestaan ovat edelleen hyvin alhaalla maan keski- ja länsiosassa, ilmoittaa Suomen ympäristökeskus.
Päävesistöjen virtaamat olivat lokakuussa tavanomaista pienempiä. Pohjois-Suomen pieniä järviä jäätyi lokakuun alkupuolen pakkasilla.