Ateenan olympiayleisurheilun ruotsalaisilla faneilla saattaa olla huomenna juhlapäivä: Christian Olsson on miesten kolmiloikan loppukilpailun suursuosikki ja Stefan Holm tavoittelee miesten korkeushypyn finaalissa uransa ensimmäistä ulkoratojen arvokisavoittoa.
Huomenna ratkotaan myös naisten maratonjuoksun, miesten moukarinheiton ja 100 metrin juoksun olympiamitalien kohtalot.
Olsson, 24, nousi parrasvaloihin kukistamalla lajin ME-miehen Jonathan Edwardsin Helsingin gp-kilpailussa 2001. Sittemmin hän on loikkinut MM-kisoista hopeaa ja mestaruuden, kaksi hallimestaruutta ja huikean Pohjoismaiden ennätyksen 17,77 sekä viimeksi halli-ME:n 17,83.
Tällä kaudella hänen 29 peräkkäisen voittonsa putki katkesi tappioon kotitantereella Ruotsin DN-gaalassa kahdella sentillä Romanian Marian Oprealle. Kultaisessa liigassa hän jatkaa edelleen tappiottomalla voittoputkella ja voi siten olla kauden päätteeksi jakamassa miljoonan dollarin jättipottia.
Ateenan olympiakisojen aamukarsinnassa hän venytti kauden parhaansa 17,68. Itse hän on nostanut sunnuntain kisan kovimmaksi haastajakseen Brasilian Jadel Gregorion (17,72 tällä kaudella).
- Myös britti Phillips Idowun (17,47) hyppy on näyttänyt hyvältä, Olsson tuumi.
Holm luottavaisena
Holm, 28, on voittanut hallimaailmanmestaruuden kolmesti. Ulkoradoilta koossa on MM-kisojen ja EM-kisojen hopea. Tällä kaudella Holm on ylittänyt ennätyksensä 236, eli rima oli 55 senttiä hänen päälakensa yläpuolella. Hänellä on takanaan myös 17 peräkkäisen voiton putki.
- Hyppään sen mitä voittoon tarvitaan, Holm kiteytti tavoitteensa.
Karsinnassa hän ylitti karsintarajan 228 ensimmäisellään. Rajan ylittivät kaikki muutkin finalistit, joista ainakin Kanadan Mark Boswell, Yhdysvaltain Jamie Nieto, Ukrainan Andrei Sokolovski ja tshekki Svatoslav Ton näyttivät olevan loistovireessä.
Miesten moukarin suosikki on Valko-Venäjän Ivan Tihon (84,46 tällä kaudella), mutta myös Unkarin Adrian Annus (83,65) ja Japanin Koji Murofushi (82,88) lienevät mukana mestaruuskamppailussa.
Amerikkalaiset Shawn Crawford ja Justin Gatlin juoksivat miesten 100 metrin alkuerissä vakuuttavasti, kuten myös Jamaikan Asafa Powell ja Portugalin Francis Obikwelu. Sydneyn voittoa puolustavan Maurice Greenen meno ei näyttänyt yhtä varmalta kuin neljä vuotta sitten, mutta hänkin on voittajasuosikki.