Kaunein piha löytyi Kaak­ku­ris­ta

Anne ja Heikki Määtän piha Kaakkurissa on Oulun kaunein. Heidät palkittiin lauantaina pihamestarilaatalla Oulun kaunein piha -kilpailussa. Lisäksi palkintopihalaatan sai Sinikka ja Timo Hiltusen piha Kuivasjärveltä.

Anne ja Heikki Määtän piha Kaakkurissa on Oulun kaunein. Heidät palkittiin lauantaina pihamestarilaatalla Oulun kaunein piha -kilpailussa. Lisäksi palkintopihalaatan sai Sinikka ja Timo Hiltusen piha Kuivasjärveltä.

Kilpailun toimikunnan puheenjohtaja Arvo Himberg sanoo, että monista hyvistä pihoista Määttien piha erottui heti. Siinä kaikki on järjestelty selvästi paikoilleen, esimerkiksi lasten ja aikuisten omat oleskelutilat. Lisäksi pihassa on jännittäviä yksityiskohtia. Myös rajat naapureihin ja kaupungin alueeseen on tehty jämäkästi.

Kaikkiaan Himbergin mukaan pihakilpailun taso on ollut vuosi vuodelta parempi. Toimikunta olisi mieluusti palkinnut kauneimmiksi useitakin pihoja.

Kilpailu järjestettiin tänä vuonna Oulun keskeisillä alueilla, joita ovat Pokkinen, Vaara, Vanhatulli, Hollihaka, Leveri, Myllytulli, Nuottasaari, Limingantulli, Aimärautio, Intiö, Raksila, Karjasilta, Nokela, Höyhtyä, Lintula, Mäntylä, Pikisaari, Koskikeskus, Tuira, Vihreäsaari, Hietasaari, Toppilansaari, Toppila, Taskila, Alppila, Koskela, Välivainio, Puolivälinkangas, Isko, Pyykösjärvi ja Takalaanila.

Ensimmäisen palkinnon saavutti kahdeksan omakotipihaa, toisen palkinnon 12 omakotipihaa ja viisi kerrostalopihaa sekä kolmannen palkinnon 13 omakotipihaa, yhdeksän kerrostalopihaa ja yksi rivitalopiha.

Vuodesta 1948 saakka järjestetyssä kilpailussa menestyminen on pitkän työn tulos. Pihan omistajan täytyy saavuttaa sekä kolmas, toinen että ensimmäinen palkinto. Oulun kaunein piha valitaan aina kymmenen viime vuoden aikana ensimmäisen palkinnon voittaneista. Kilpailu järjestetään samalla alueella vain joka neljäs vuosi.

Ilmoita asiavirheestä