Oulu Kun Jaakko Myllylä allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa 5. syyskuuta 2007, määritteli Steel Ring -tallin manageri Markku Pirinen suojattinsa tavoitteeksi nousun 15 parhaan joukkoon ylemmän kevytsarjan (63,5 kg) Euroopan listalla.
Aikaa tavoitteen täyttämiseen Pirinen antoi sopimuskauden loppuun eli vuoden 2012 syksyyn.
Nousu kohti kirkkaita valoja alkoi pahnan pohjalta. Pirinen arvioi tuolloin, että reisjärvisen Myllylän edellä on noin 1 500 nyrkkelijää.
Tänään Myllylä on BoxRec-sivuston Euroopan listalla 49:s. Jo kaksi kertaa Euroopan mestaruudesta otellut Juho Tolppola on samalla listalla nyt 43:s.
25-vuotiaan Myllylän ammattilaisura etenee siis vahvassa myötätuulessa.
Takana on yhdeksän kovaa ottelua - ja tilillä yhtä monta voittoa. Amatöörien kolminkertaisen Suomen mestarin lista näyttää nyt siltä, miltä titteliotteluihin hamuavan haastajan listan pitääkin näyttää.
"Hieman yläkanttiin on mennyt. Ja parasta on, että ottelu ottelulta Jaakko on petrannut otteitaan", Pirinen pohjustaa.
27. marraskuuta Tampereella Myllylää odottaa uran suurin haaste. 10-eräiseksi kaavaillussa ottelussa Ville Piispasta vastaan ei ole kyse vain Suomen mestaruudesta. Kyse on myös uskottavuudesta.
Piispanen, 25, otteli viime joulukuussa EU:n mestaruudesta Italian Giuseppe Laurin kanssa. Kehätuomari keskeytti ottelun kuudennessa erässä, kun Piispasen nenästä vuoti runsaasti verta.
Jos Myllylä kukistaa Piispasen, saattaa voitto avata ovia, joista reisjärvinen ei osaa vielä edes unelmoida.
"SM-ottelu on vain välietappi, mutta ei tässä voi liian pitkälle ajatella. Piispanen on minulle kova vastus tähän paikkaan", Myllylä korostaa.
Kypsiä
esityksiä
Myllylä ja Piispanen ovat iskeneet yhteen aiemminkin. Yllätyksiä ei pitäisi olla luvassa. Kummaltakaan puolelta.
"Joskus junnuna olemme ottaneet pari matsia. Ne ottelut hävisin, mutta nyt on hyvä revanssin paikka", Myllylä hymähtää.
"Lauria vastaan Ville veti ihan hyviä osumia. Aika avonaisesti hän kyllä ottelee."
Piispasen on pakko tiivistää suojaustaan, sillä Myllylälle ei kannata tarjolla iskupaikkoja. Lyöntivoima on Myllylän suurin valtti.
Lajin sisäpiiriläiset tietävät, että pohjoisen pojan oikean käden niiteissä on poikkeuksellisen painava sanoma. Takavuosina maajoukkueleirillä Myllylä iski lyöntitestissä mittariin koko porukan kovimmat lukemat.
Edellisen kerran Myllylä oli tositoimissa elokuussa Helsingissä. Voitto Hollannin Richard Asaresta oli ammattilaiselta ammattimainen esitys. Ensimmäisten ammattilaisotteluiden ajoittaisesta kiltteydestä ei ollut enää tietoakaan.
"Homma toimi juuri niin kuin pitikin", Myllylä niputtaa.
Pirisen mukaan Myllylä iski uransa toistaiseksi parhaan ottelun viime vuoden syyskuussa Reisjärvellä. Ranskalaisen Mourad El Malkin tyrmäys oli vakuuttava työnäyte.
"Hieman harmittaa, koska sillä esityksellä Jaakko olisi lennättänyt kovempiakin kavereita kuuhun", Pirinen innostuu.
Pienen kunnan
suuri sankari
Myllylälle ammattilaisuus on suhteellinen käsite. Nyrkkeilijä paiskii yhä metallimiehen töitä reisjärveläisessä yrityksessä.
Piispasen kohtaamiseen Myllylä on kuitenkin valmistautunut ammattimaisemmin kuin koskaan. P3-talliin verrattuna pienillä resursseilla operoiva Steel Ring on tehnyt kaikkensa silottaakseen Myllylän mestaruustietä.
Viime viikon Myllylä sparrasi kotimaisemissaan venäläisen Aleksander Saltykovin kanssa.
"Syyskuussa harjoittelin viikon Lontoossa", Myllylä mainitsee.
Uhoaminen ja pullistelu kuuluvat olennaisesti ammattilaisnyrkkeilyn ikiaikaisiin rituaaleihin. Myös Myllylä voisi huudella isoon ääneen Piispasen tyrmäämisestä, mutta silloin hän ei olisi oma itsensä.
Steel Ring markkinoi Myllylää "Hiljaisena herrasmiehenä". Luonnehdinta on harvinaisen osuva. Myllylä on Reisjärven - 3 000 asukkaan pikkukunnan - tunnetuin urheilija, mutta ei koskaan tee asiasta numeroa.
Myllylän viimevuotista El Malki -voittoa todisti Niemenkartanon koululla 600 katsojaa. Myöskään Tampereen-valloitus ei kaadu kannustuksen puutteeseen.
Reisjärven suunnalta on lähdössä Tampereelle jopa bussilastillinen Myllylän kannattajia.