Koalat saattavat kuolla sukupuuttoon 30 vuodessa, varoittaa australialainen eläinsuojelujärjestö. Australian koalasäätiön mukaan eläinten lukumäärä on voinut pudota kuudessa vuodessa jopa puoleen ilmastonmuutoksen, tautien ja asutuksen leviämisen takia.
Säätiö arvioi, että Australiassa elää enää noin 43 000-80 000 koalaa, kun vielä vuonna 2003 luku oli ainakin 100 000.
Ilmaston lämpenemisen takia koalan ruoka, eukalyptuspuun lehdet, ovat menettäneet ravintoarvojaan. Sen seurauksena eläimet kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta. Koaloita tappaa myös ärhäkkä klamydiaepidemia, ja metsätuhot pienentävät jatkuvasti niiden elinaluetta.
Eläinsuojelujärjestöt yrittivät saada koalaa uhanalaisten lajien listalle jo vuonna 2006, mutta hanke epäonnistui.