Mäntsälä on voittanut kovan kilpailun Tokmannin keskusvarastosta. Yli sataa erikoistavaramyymälää palveleva logistiikkakeskus rakennetaan uudelle Kapulin yritysalueelle kevään 2008 aikana. Keskus työllistää ykkösvaiheessa noin 250 henkeä.
Noin 50 000 neliön keskusvarasto korvaa nykyiset Hyvinkään, Kajaanin, Kuusankosken, Tampereen ja Pirkkalan varastot. Mäntsälään siirtyvät myös osto- ja hallintotoimet Hyvinkäältä.
Toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen kertoi tiistain tiedotustilaisuudessa kustannusarvion tarkentuvan vähitellen. Kyse lienee vähintään 50 miljoonan euron investoinnista.
Tokmannin logistiikkakeskuksesta kilpailivat loppuvaiheessa Mäntsälä ja Hämeenlinna. Muina vaihtoehtoina on julkisuudessa mainittu ainakin Janakkala ja Riihimäki.