Autolla ajel­laan, mutta va­ro­vam­min

Tammikuun pakkasilla vuonna 2002 valtatie 8:lla Limingassa rautatien ylikäytävältä kilometri Raahen suuntaan metsästä poukkasi tielle hirvi vasa perässään. Hirvi ehti tien yli, mutta vasa tömähti töihin matkalla olleen Hannu Vanhalan ja hänen puolisonsa auton eteen ja kohta konepellille.

Tammikuun pakkasilla vuonna 2002 valtatie 8:lla Limingassa rautatien ylikäytävältä kilometri Raahen suuntaan metsästä poukkasi tielle hirvi vasa perässään. Hirvi ehti tien yli, mutta vasa tömähti töihin matkalla olleen Hannu Vanhalan ja hänen puolisonsa auton eteen ja kohta konepellille.

Auto meni lunastukseen, mutta pariskunta selvisi onnettomuudesta säryllä ja viikon sairaslomalla. Säikäys oli kuitenkin melkoinen. "Se säikäytti niin, että siinä meni toimintakyky ja kaikki kävi kuin hidastetussa filmissä. Itse olin luullut, että kyllä siinä jotakin ehtii itsekin tehdä, mutta ei siinä ehdi. Tilava auto saattoi olla meidän pelastus."

Tömähdyksen jälkeen tuli hiljaista, ja hetken kuluttua puolisot alkoivat kysellä toistensa vointia.

"Tuulilasi jäi painamaan vaimoa. Itse en osannut toimia siinä oikein mitenkään. Onneksi paikalle pysähtyi kaksi ruukkilaista poikaa, jotka jäivät auttamaan", Vanhala muistelee reilun neljän vuoden takaisia tapahtumia.

Vaikka Vanhalat säikähtivät tilanteessa melkoisesti, kummallekaan ei jäänyt kammoa istua auton rattiin. Työmatkaa Temmekseltä Raaheen ajavat edelleen molemmat. Mutta hieman eri tavalla kuin ennen.

"Minä tarkkailen koko ajan puolelta toiselle pusikkoja ja pää pyörii kuin tutka. Ja siellä missä ei ole hirviaitaa, en aja 80--90 kilometriä lujempaa." Autokin on vastikään saanut lisävarusteita.

"Sen verran traumoja jäi, että laitoin autoon hirvipillit. Kolme kertaa viimeisen kuukauden aikana hirvi on pysähtynyt paikalleen niitä kuulostelemaan", perustelee Vanhala hankintaa.

Perheessä on ollut hirvien kanssa huonoa tuuria, sillä Vanhalan veli kolaroi hirven kanssa Kiimingissä ja vanhin tytärkin vain muutama viikko sitten. "Hirvivalistusta on tullut meidän sukuun ihan liiankin kanssa, yhtään enempää ei kaivata", Rautaruukilla tiedottajana työskentelevä Vanhala naurahtaa.

Ilmoita asiavirheestä