Ter­ro­ria epäil­lään yhä Venäjän len­to­tur­mien syyksi

Kahden lähes samanaikaisesti eilisiltana Venäjällä tapahtuneen lento-onnettomuuden aiheuttajiksi epäillään vahvasti tshetsheeniterroristeja, vaikka ainakaan toistaiseksi olettamukselle ei ole löytynyt todistetta.

Moskovan Domodedovon lentokentältä Etelä-Venäjälle, Sotshiin ja Volgogradiin lähteneet matkustajakoneet syöksyivät maahan noin kolmen minuutin väliajoin illalla. Silminnäkijöiden mukaan koneet räjähtivät ilmassa.

Volgogradiin matkalla olleessa koneessa oli 35 matkustajaa ja kahdeksan hengen miehistö. Sotshiin matkalla olleessa koneessa oli 38 matkustajaa ja kahdeksan hengen miehistö. Kaikki koneissa olleet kuolivat.

Viranomaiset vahvistavat, että Sotshiin lentäneestä koneesta oli annettu ennen yhteyden katkeamista hätäsanoma konekaappauksesta.

Onnettomuuden tutkijat eivät sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että onnettomuuksien syynä olisi ollut tekninen vika. Onnettomuutta tutkivan turvallisuuspalvelun, FSB:n tiedotuspäällikkö Sergei Ignatshenko sanoi kuitenkin, että terrorismi on myös yksi mahdollisista syistä, vaikka siitä ei ole toistaiseksi löydetty mitään todisteita.

Ilmoita asiavirheestä