Rou­da­rit pais­ki­vat va­paa­eh­tois­työ­tä

"Tuo on kulttuurin tukemista, vapaaehtoistyötä", määrittelee Teatrian tuottaja Antti Haapsamo ja katselee, kun laatikko toisensa perään siirtyy rekasta sisään ja omalle paikalleen esiintymislavalla tai lattialla odottamaan purkamista.

Heikki Meriläinen (vas.) ja Ilkka Leskelä ovat olleet ennenkin roudaamassa.
Heikki Meriläinen (vas.) ja Ilkka Leskelä ovat olleet ennenkin roudaamassa.

"Tuo on kulttuurin tukemista, vapaaehtoistyötä", määrittelee Teatrian tuottaja Antti Haapsamo ja katselee, kun laatikko toisensa perään siirtyy rekasta sisään ja omalle paikalleen esiintymislavalla tai lattialla odottamaan purkamista. Vapaaehtoistyöläisiä, katu-uskottavammin kutsuttuna roudareita, on Oulusta ehtinyt hommiin viitisentoista.

Arkipäivänä ylimääräisten käsiparien löytyminen voi olla Haapsamon mukaan kiven alla. Nyt väkeä löytyi, ja ylimääräisenä houkuttimena saattoi olla illan esiintyjä: Deep Purple. Teatrian mitassa edessä on myös poikkeuksellisen mittava urakka. "Tämä on suurin yksittäinen keikka, mitä meillä on ollut", arvioi Haapsamo. Lähes puolensataa ihmistä hyörii töissä, roudarien lisäksi myös bändin oma 30 hengen porukka.

Roudareita Teatrialle kutsutaan töihin aina tarpeen mukaan. "Listalla on sata ihmistä", Haapsamo laskee. Suuri osa heistä on muusikoita, mikä Haapsamon mukaan on hyvä, sillä he pystyvät auttamaan teknisissä asioissa.

Palkkana on lämmin ateria ja vapaa pääsy roudarin valitsemalle tulevalle keikalle. Työn alla olevalle keikalle pääsee tietysti myös maksutta, mutta vapaaehtoistyöläisiä tarvitaan keikan aikanakin.

Isokin bändi siirtyy vikkelästi. Deep Purplen Helsingin keikan päättymisestä on vajaa puoli vuorokautta, ja kellon tullessa yksitoista bändin kamoja jo puretaan Limingantullissa. Teatrian pihalla seisovat brittirekisterissä oleva bussi ja kolme rekkaa täynnä tavaraa.

Monta tuntia ei rakentamiseen ole käytettävissä. "Kuuteen mennessä pitäisi soundcheckin olla ohi, seitsemältä avataan ovet", Haapsamo laskee. Tumput suorana ei siis ole varaa seisoskella, mutta Haapsamo vakuuttaa, että hyvän esituotannon ansiosta ei improvisointia tarvita.

Todellinen nopeusnäyte on kuitenkin luvassa yöllä keikan jälkeen, kun kaikki puretaan. "Se menee parissa tunnissa, jos oikein sähähtää", Haapsamo lupaa. Torstaina on bändille luvassa vapaapäivä tai paremminkin ajopäivä. Perjantaina on kalenterissa keikka Etelä-Ruotsissa, Jönköpingissä.

Bändien takahuonevaatimuksista ei paljoa sivullisille huudella, ei nytkään. Sen verran ravintolapäällikkö Pirjo Kumpumäki kuitenkin paljastaa, että Deep Purple on vaatinut backstagelle erilliset kierrätysastiat. Deep Purple onkin Deep Green.

Ilmoita asiavirheestä