Laura Ruohosen kirjoittama ja ohjaama uutuusnäytelmä Yksinen heittää kaksi vahvaa naista autiolle luodolle ulkosaaristoon.
Lähtökohta on tämä: nuori arkkitehti on tullut luodolle suunnittelemaan unelmien talon tunnetulle silmälääkärille. Voimakastahtoiset naiset ovat kaikesta eri mieltä, eikä hommasta tahdo tulla mitään. Mutta kun luodolta pitäisi päästä pois, veneen moottori hajoaa.
- Tämä aika suosii sellaista ajattelua, että jokaisen pitää pärjätä yksin. Se, että olet muista riippuvainen nähdään aina huonona asiana, Ruohonen määrittelee.
Hän pyörittelee näytelmässä sitä, mitä tapahtuu kun tällä tavalla ajatteleva ihminen joutuukin yhtäkkiä tilanteeseen, jossa on pakko turvautua toiseen. Vai voiko lajitoverin hylätä? Entä kuka selviää, kun arkea kannattava tekniikka pettää?
Teatteri Jurkassa torstaina kantaesityksensä saavalta näytelmältä voi odottaa paljon, onhan Ruohonen kansainvälisesti esitetyin nykydramaatikkomme ja Yksisen päärooleissa näyttelevät Leea Klemola ja Seela Sella. Ruohonen tiesi heti haluavansa rooleihin juuri heidät.
- Olen tehnyt molempien kanssa töitä, mutta he eivät ole aiemmin työskennelleet yhdessä. Oli jännittävää nähdä, mitä tapahtuu kun nämä kaksi vahvaa ja karismaattista näyttelijää tulee yhteen.
Klemolan ja Sellan lisäksi näyttämöllä nähdään äitiään pakoileva merimies, jota näyttelee 19-vuotias Aaro Wichmann.
- Naiset luulevat, että hän on pelastaja, mutta..., Ruohonen sanoo salaperäisesti.
Omakohtaista kokemusta haaksirikoista
Ruohonen ei saanut ideaansa tyhjästä. Hänellä on omakohtaista kokemusta ulkosaaristosta ja haaksirikoistakin.
- Olen lapsesta saakka viettänyt kesiä saaristossa ja olen myös itse ollut mukana kahdessa vaatimattomassa haaksirikossa. On mielenkiintoista pohtia, mitä tapahtuu kun ihminen joutuu oman elämänpiirinsä ulkopuolelle. Millaisia asioita ihmisestä silloin paljastuu.
- Tunturit ja ulkosaaristo ovat rakkaimmat maisemani. On ihmeellistä, että esimerkiksi ulkosaaristossa asui keskiaikana paljon enemmän ihmisiä kuin tällä hetkellä. Että ihmiselle, jolla on nykytekniikka hallussaan, on kuitenkin muodostunut mahdottomaksi selviytyä siellä.
Ruohonen on myös kirjoittanut Yksisen pääasiassa saaristossa. Siihen meni kaikkiaan pari, kolme vuotta. Kesken kaiken sattui katastrofi. Monen viikon työ tuhoutui kertaheitolla, kun kirjailija yritti saada sitä koneelle saaristokunnan kirjastossa.
- Sitä saa mitä tilaa. Näin käy kun kirjoittaa siitä, kuinka tekniikka hajoaa ja mitä siitä seuraa.