Ainakin noin 60 000 suomalaista saa vuosittain sosiaalisin perustein myönnettyä lomaa, kerrotaan Lomajärjestöjen neuvotteluryhmään kuuluvista järjestöistä. Järjestöjen kautta lomalle voivat päästä esimerkiksi ne perheet, joissa on vähävaraisuuden lisäksi esimerkiksi vaikeuksia velkojen kanssa tai mielenterveysongelmia.
Viime vuonna neuvotteluryhmään kuuluvien järjestöjen kautta lomaa haki noin 100 000 ihmistä. Perhelomat ry:n pääsihteerin Maikki Nybergin mukaan hakemuksissa näkyy usein arjen ongelmien kasaantuminen.
Kuntien kautta sosiaalisin perustein myönnetylle lomalle tulee vain pari prosenttia kaikista hakemuksista. Nyberg peräänkuuluttaakin kuntia käyttämään lomaa enemmän ehkäisevän perhetyön välineenä.
Viime vuonna järjestöt käyttivät lomatoimintaan 13,2 miljoonaa euroa raha-automaattiavustusta.