Skanskan Suomen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty diplomi-insinööri Juha Hetemäki, joka ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan vuoden vaihteessa Mauri Niemeltä.
Hetemäki toimii tällä hetkellä Skanskan talonrakentamisen toimialajohtajana. Hän on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1994.
Niemi jää eläkkeelle työsopimuksensa mukaisesti. Rakennusalan vaikuttajana pitkään toimineen Niemen mukaan Skanskassa on tapahtumassa lähivuosina laajemminkin sukupolvenvaihdos ja eläkkeelle jääminen on osa vaihdosta.
Toimitusjohtajan vaihtumisen ohella myös Skanska Oy:n hallituksen puheenjohtaja vaihtuu. Uudeksi puheenjohtajaksi tulee Skanskan Norjan yhtiöiden toimitusjohtaja Petter Eiken. Hän nousee myös koko Skanska-konsernin johtoryhmään vastuullaan Pohjoismaiden liiketoiminnot.
Suomen Skanskan tämän hetken hallituksen puheenjohtaja Johan Karlström siirtyy vuoden vaihteessa vastaamaan konsernin Yhdysvaltain liiketoiminnoista.