Ensi viikolla saa Oulun kaupunginteatterissa ensi-iltansa Giuseppe Verdin ooppera Naamiohuvit. Edellisen kerran teos esitettiin oululaisvoimin keväällä 1968 viisi kertaa Pohjankartanon juhlasalissa. Silloin Amelian osan lauloi Kerttu Rautio, nykyisin Kerttu Rautio-Mansikkaniemi. Povarieukko Ulrikana esiintyi Raija Rankka.
Oopperan pääsolisteina kuultiin muitakin senaikaisia oululaistähtiä, kuten Elias Palolaa, Arto Vuorjokea ja Aune Rättyä-Pälliä. Lavastus oli Pekka Martikaisen ja Aarne Tarumaan, puvut Ruth Toivosen.
Kerttu Rautio-Mansikkaniemi (71) asuu nykyään Tammelassa ja Raija Rankka (78) Oulun Rajakylässä. Nyt nämä 1960-luvun alueoopperadiivat suunnittelevat tapaavansa toisensa Oulussa yli 30 vuoden jälkeen, kunhan sopiva päivä ja oopperaliput ensin järjestyvät. Naamiohuvien kaikki esitykset ovat loppuun varattuja.
Kumpaakaan laulajatarta ei ole kutsuttu ensi-iltaan, mutta Raija Rankalla on jo ohjaaja Leena Salosen järjestämä lippu lokakuun loppupuolen esitykseen.
Naurettavuuden
vaaroja vältellen
1968 muodostui Euroopan hulluksi vuodeksi, mutta Oulun Naamiohuveissa ei juuri hulluteltu.
Eero Harmaalan ohjauksessa ooppera edusti perinteistä tekemistä siinä mitassa ja laajuudessa kuin oman kaupungin musiikkivoimat sallivat.
Orkesteria johti kapellimestari Pentti Sistonen, "mies joka syvältä tajusi, mitä käsite Verdi musiikissa merkitsee", kuten Kalevan kriitikko Jussi Törnwall hehkutti.
Törnwallin kirjoittama arvostelu oli siinä määrin kultavaa'alla punnittu, että syvin totuus löytyi sanojen välistä.
Eero Harmaalan ohjaus lähti Törnwallin mukaan "viisaasti varovaisuuden pohjalta", joten ilmeiset naurettavuuden vaarat vältettiin. "Amatöörijoukon suurimmalta osalta kyseessä ollen ei ole syytä lähteä komplisoituun näyttämökerrontaan keinoja tuntematta."
Näyttämöllepanosta Jussi Törnwall löysi suorasanaistakin huomauttamista: "Epäonnistunein oli viimeinen kuvaelma, joka valaistuine pylväineen oli liian operettimainen, ja jota miniatyyrinen venuspatas ei mitenkään kohottanut."
Helsingin SanomienSeppo Heikinheimo oli myös saatu houkutelluksi paikalle eikä hän tapansa mukaan ollut lainkaan hienotunteinen. Lähes jokaisesta solistisuorituksesta Heikinheimo löysi huomauttamista.
Vaikka helsinkiläiskriitikon silmin "varsinaisen ohjaustyön jäkiä ei ainakaan ensi-illassa ollut havaittavissa " ja helpommassa teoksessa pitäytyminen olisi ollut motivoitua, hän sentään löysi Oulusta "ainesta ja halua".
"Tarvitaan vain pätevää musiikillista johtoa ja olojen vakiintumista", Heikinheimo kannusti ja poistui "perinteelliselle poronkäristykselle valoisin mielin".
Yhtyekohtaukset intensiivisiä
Kalevan arviossa jokaisesta solistista nostettiin esille myönteisiä piirteitä.
Kerttu Rautio Ameliana ihastutti "äänensä harvinaislaatuisella kauneudella, joka nimenomaan mezzavocen alueella soi kaikkein kukkeimpana ja kuulaimpana".
"Hieman arasti alettu ilta tiivistyi sitten loppua kohden suorastaan loisteliaisiin väläyksiin finaalin suuressa ensemblessä - olisi vain erittäin toivottavaa, että nti Rautio uskaltaisi laventaa äänensä myös aarioissaan samanlaiseen intensiteettiin kuin yhtyekohtauksissa. Tällä hetkellä tuntuu vielä siltä, että oopperakirjallisuuden lyyrisempi fakki on nti Rautiota lähempänä", Jussi Törnwall arvioi.
Kerttu Rautio-Mansikkaniemen omastakin mielestä Amelia oli hieno osa.
"Olin iloinen päästessäni tekemään roolia, jonka tunsin itselleni sopivaksi. Yleensä saimme Naamiohuveista hyvin myönteisiä arvioita. Ooppera harjoiteltiin musiikkiopiston piirissä oppilastyönä ja orkesterin kanssa pääsimme laulamaan aika vähän. Naamiohuvien aikaan olin Oulussa Aune Rättyä-Pällin oppilaana. Hänkin lauloi yhden illan verran Amelian roolia, kuten myös Sirkka Mattila."
Vaikka Eero Harmaala ohjasi koko oopperan, Kerttu Rautio-Mansikkaniemi pääsi ohjaamaan nuorisoseurataustansa pohjalta loppukohtauksen menuetin.
"Ensimmäisenä vetävänä parina menuetissa tanssivat Oulun nuorisoseuran tanhuajat ja muut olivat oopperakuorosta. Työskentelin silloin nuorisoseurajärjestön toiminnanjohtajana Pohjois-Pohjanmaalla ja harjoittelin oopperarooleja linja-auton takapenkillä maakuntaa kiertäessäni."
Oulusta Kerttu Rautio-Mansikkaniemi muutti pois 1968 syksyllä. Ensikonserttinsa hän antoi Helsingissä 1973.
Laulunopettajana Rautio-Mansikkaniemi on työskennellyt muun muassa Forssan seudun musiikkiopistossa.
25 vuoden ajan hän on myös järjestänyt Lounais-Hämeen musiikkipäiviä Forssassa ja Tammelassa.
Ääni istui
turvallisesti
Raija Rankka teki povarieukko Ulrikan suuressa roolissa "oopperakarriäärinsä ehdottoman läpimurron", kuten Jussi Törnwall määritteli.
"Ääni on avartunut sekä ala- että ylärekisterissä ja saanut alton dramaattista metallihohtoa. Ääni istuu turvallisesti ja on tasoittunut kautta rekisterin terveen kiinteäksi. Rva Rankka muotoili roolinsa suurpiirteisellä ja ehdottoman varmalla musiikillisella maulla. Näyttämöplastiikan tehokkaassa pelkistyneisyydessä olisi vain syytä kiinnittää huomiota käsien joskus tarpeettomalta tuntuneeseen rytmiikkaan", Törnwall huomautti.
Raija Rankallekin Oulun Naamiohuvit jäi mieleen hyvin antoisana kokemuksena.
"Se oli silloin suuri tapaus, ja oululaisvoimin aikamoinen yritys. Itse olin ottanut laulutunteja, mutta ei minulla sen kummempaa musiikillista taustaa ollut. Ulrikasta pyrin luomaan uskottavan hahmon, ei mitään hösseltäjää, vaikka hänet oli mustalaiseksi tehty ja aariassa puhuttiin vähän ihmeellisesti salamantereista ja muista."
Naamiohuvien ensi-ilta oli Pohjankartanon juhlasalissa Oulussa 20.4.1968. Oulun kaupunginteatterin uusi produktio saa ensi-iltansa 24.9.2004.