Metsäsektorin tuotannon arvo kasvaa Metsäneuvoston maanantaina julkistetun tulevaisuuskatsauksen mukaan runsaan kymmeneksen ensi vuosikymmenen puolivälin mennessä, jos teollisuuden puunkäyttöä pystytään lisäämään 10 miljoonalla kuutiometrillä. Arvonlisäys olisi noin kaksi miljardia euroa vuodessa.
Koko metsäsektorin työllisyys vähenee kuitenkin noin 10 000 henkilötyövuodella tuottavuuden kasvun vuoksi. Työvoima laskee arvion mukaan vuoteen 2015 mennessä noin 80 000 henkeen, kun se nyt on noin 90 000 henkeä.
Metsäneuvosto esittää hakkuiden nostamista 70 miljoonaan kuutiometriin vuodessa ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Se ehdotti myös metsähakkeen käytön nostamista 8 miljoonaan kuutiometriin 2015 mennessä, kun käyttö nyt on 3 miljoonaa kuutiometriä.
Kasvun ja hakkuumahdollisuuksien myönteisen kehityksen edellytyksenä on neuvoston mukaan, että metsien hoidosta huolehditaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Metsänhoidossa on jääty selvästi jälkeen tavoitteista.
Hakkuiden lisääntyminen riippuu raportin mukaan metsäteollisuuden kilpailukyvystä, puumarkkinoiden toiminnasta ja pitemmällä tähtäimellä myös metsätalouden kannattavuudesta Metsäneuvosto korosti, että runsaat kotimaiset metsävarat mahdollistavat teollisuuden kotimaisen puunkäytön ja metsäenergian huomattavan lisäämisen.
Tarkistus vuoden päästä
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan (kesk.) mukaan Kansallisen metsäohjelman tarkistusta on tarkoitus jatkaa tulevaisuusraportin pohjalta. Tavoitteena on Korkeaojan mukaan, että valtioneuvosto voisi ensi vuoden lopulla hyväksyä tarkistetun Kansallisen metsäohjelma 2015:n ja siihen kiinteästi liittyvän Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman jatkon.
Metsäneuvoston arvion mukaan metsäklusterin liikevaihto voisi kasvaa noin 2 miljardilla eurolla nykyisestä 20 miljardista eurosta ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Se lisäisi työpaikkoja. Samaan aikaan tuottavuuden kasvu kuitenkin vähentää niitä.
"Työllisyyden lisäys välilliset vaikutukset mukaan lukien olisi noin 20 000 henkilötyövuotta, joista runsas puolet metsätaloudessa ja metsäteollisuudessa. Työn tuottavuuden kehityksen vuoksi työpaikat vähenisivät kuitenkin nettomääräisesti noin 10 000 henkilötyövuodella", arvioidaan raportissa.
Metsätaloudessa työpaikat lisääntyisivät raportin mukaan kuitenkin nettomääräisesti noin tuhannella työpaikalla. Metsäenergian käytön lisäys 8 miljoonaan kuutiometriin työllistäisi sen mukaan noin 3 000 henkilötyövuotta nykyistä enemmän.